Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Keurusselän ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 40



Kokousasian teksti

 

Keurusselän ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2027

KEYMP 07.10.2026 § 40  

511/02.02.00/2026  

Päätösesitys

Keurusselän ympäristölautakunta hyväksyy ympäristöterveyden talousarvioehdotuksen vuodelle 2027 liitteiden mukaisena.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.

Perustelu

KH 15.06.2026 § 218 on annettu ohjeet talousarvion 2027 laadinnasta ja aikataulusta. Vuoden 2027 osalta alijäämä saa olla koko kaupungin osalta enintään 1 000 000 euroa. Lautakuntien talousarvioesitykset tulee toimittaa eteenpäin käsiteltynä viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Keuruun kaupungin tasapainottamisohjelmassa on henkilöstömitoitukseen esitetty henkilöstökuluissa säästöä. Henkilöstökuluissa säästöä tavoitellaan tarkastelemalla henkilöstöresursseja eläköitymisten yhteydessä ja muilla säästötoimenpiteillä.

Kuntien käsittelyssä olleen ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun seudulliseen yhteistoimintasopimukseen esitetyt muutokset vaikuttavat eläinlääkintähuollon maksuosuuksiin sekä yhteistoiminta-alueella palveluiden järjestämiseen. Sopimuksessa ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella terveysvalvonnan, ympäristöterveyden hallinnon ja ympäristölautakunnan nettokustannukset jaetaan kuntien asukasluvun mukaisessa suhteessa. Eläinlääkintähuollon nettokustannukset jaetaan huomioiden järjestämisvastuu ja eläinlääkäritarve. Peruseläinlääkäripalveluiden järjestämiseksi eläinlääkärivastaanottojen kiinteistökulut kohdistuvat kuntaan, jossa vastaanotto sijaitsee. Talousarviossa on huomioitu eläinten pitopaikkaan aiheutuvien eläinlääkäripalveluiden osittain korvattavat maksut eli subventiot koko yhteistoiminta-alueella, joista kulut kohdistetaan kunkin kunnan maksuosuuteen todellisten kustannusten perusteella. Lisäksi Keuruun kaupungille kohdistetaan talteen otettujen löytöeläinten hoidon järjestämisestä aiheutuvat kustannukset kaupungin sopimuksen mukaisesti.

Vuoden 2027 talousarvioon on pyydetty kunnilta kommentteja 6.10.2026 mennessä.

Toimivalta

Hallintosäännön § 72 mukaan lautakunta laatii talousarvioehdotuksensa.

Valmistelija

Ympäristöterveyspäällikkö Rebekka Kinnunen, rebekka.kinnunen(at)keuruu.fi, p. 040 032 8322.

Esittelijä

Ympäristöterveyspäällikkö Kinnunen Rebekka

Tiedoksi

Kaupunginhallitus

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto