RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 310
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lisäselvityspyyntö asiaan "HAO:n lausuntopyyntö kunnallisvalitukseen Keuruun kaupunginvaltuuston päätöksestä 23.3.2026 § 16 (Lehmikorven tuulivoimaosayleiskaavan hyväksyminen)"
KH 05.10.2026 § 310
516/00.01.06/2026
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1) lähettää hallinto-oikeudelle lisäselvityksenä kaupunginhallituksen päätökset 30.3.2026 § 115,13.4.2026 § 133 ja 4.5.2026 § 154 sekä konsernipalvelujohtajan viranhaltijapäätökset § 5 ja § 7
2) todeta, että koska kyseinen sähköpostiaineisto on julistettu salassa pidettäväksi konsernipalvelujohtajan viranhaltijapäätöksellä 11.3.2026 § 5 julkisuuslain 24 § 1 mom. kohdan 19 nojalla toiselle valittajalle (diaarinro 1334/2026), ei sitä ole voitu luovuttaa myöskään toisille valittajille (diaarinro 1296/2026)
3) jättää kyseisen sähköpostiaineiston salassapidon hallinto-oikeuden ratkaistavaksi
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely
Saara Kässi-Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi, HallintoL 28.1. § kohta 5) ennen asian käsittelyä klo 22.01.
Perustelu
Keuruun kaupunginhallitus on 23.6.2026 toimittanut Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle lausunnon 15.6.2026 § 219 valitusasiassa diaarinro 1296/2026 (valitus Keuruun kaupunginvaltuuston päätöksestä 23.3.026 § 16, Lehmikorven tuulivoimaosayleiskaavan hyväksyminen). Lausunnon liitteenä hallinto-oikeudelle on toimitettu lausunnon liitteenä olevista kaupunginsähköpostisaatteista ilmenevät asiakirjat. Oikeuden käynnin osapuoli on tehnyt hallinto-oikeudelle lausunnonliitettä nro 5 (kaikki liitekansioon sisältyvät asiakirjat) koskevan asiakirjapyynnön.
Hämeenlinnan hallinto-oikeus on pyytänyt 28.9.2026 kaupunginhallitukselta lisäselvitystä siitä, millä perusteella kaupunginhallitus katsoo asiakirjojen olevan salassa pidettäviä. Selvitystä on pyydetty 5.10.2026 mennessä. Selvityksen antamiselle on myönnetty lisäaikaa 7.10.2026 mennessä.
Kyseiseen valtuuston päätökseen 23.3.2026 § 16 kohdistuu kaksi valitusta (diaarinro 1296/2026 ja 1334/2026). Koska valitukset perustuvat olennaisilta osin samaan asiakirja-aineistoon, voidaan ne käsitellä hallinto-oikeudessa hallintoprosessilain § 11 mukaisesti yhtenä asiakokonaisuutena ja ratkaista yleensä samalla päätöksellä (Laki oikeudenkäynnistä hallintoasioissa 808/2019). Valituksissa voi kuitenkin olla toisistaan poikkeavia näkökohtia, joten niistä on perusteltua laatia erilliset lausuntonsa. Myös lisäselvityksistä (dnro 1296/2026) on laadittu erillinen lausuntonsa.
Kuten hallinto-oikeudelle annetussa lausunnossa § 219 todetaan, edellä viitatut sähköpostit on tallennettu kaupunginhallituksen kokoushallintajärjestelmään (CM3) salassa pidettävinä asiakirjoina (JulkL 24 § 1 mom. kohta 19). Osan sähköposteista voidaan arvioida olevan julkisuuslain soveltamisalan ulkopuolella, jolloin niihin kohdistuu salassapito-olettama. Aineisto on tämän lausunnon liitekansiona (liite 5), joka on toimitettu hallinto-oikeudelle erillisenä sähköpostina.
Kaupunginhallitus on ottanut kantaa kyseisen sähköpostiaineiston salassapitoon käsitellessään asiaan liittyviä oikaisuvaatimuksia:
- Kh 30.3.2026 § 115
- Kh 13.4.2026 § 133
- Kh 4.5.2026 § 154
Esityslistan oheismateriaalina on hallinto-oikeuden lisäselvityspyyntö, kaupunginhallituksen päätökset: 30.3.2026 § 115,13.4.2026 § 133 ja 4.5.2026 § 154 sekä konsernipalvelujohtajan viranhaltijapäätökset § 5 ja § 7.
Toimivalta
Kuntalain § 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenpidosta.
Valmistelija
Konsernipalvelujohtaja Päivi Vauhkonen, paivi.vauhkonen(at)keuruu.fi, p. 040 158 1656
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto