Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 271



Kokousasian teksti

 

Nuorisovaltuuston kokoonpano, lautakuntien edustajat ja toimintasääntö / toimintakausi 2026-2027

KH 07.09.2026 § 271  

453/00.00.01/2026  

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää vahvistaa nuorisovaltuuston esitysten mukaisesti

1) nuorisovaltuuston kokoonpanon ja toimintasäännön

2) nuorisovaltuuston edustajat ja varaedustajat kaupunginvaltuustoon, Kasvun ja hyvinvoinnin lautakuntaan sekä Elinvoiman ja asuinympäristön lautakuntaan

3) nuorisovaltuuston valitsemat kummiluottamushenkilöt

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelu

Hallintosäännön 141 §:n mukaan nuorisovaltuuston nimeämillä edustajilla tai heidän henkilökohtaisilla varaedustajillaan on läsnäolo- ja puheoikeus kasvun ja hyvinvoinnin sekä elinvoiman ja asuinympäristön lautakuntien kokouksissa. Vaikuttamistoimielinten edustajia voidaan kutsua muidenkin toimielinten kokouksiin ja heille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa asioihin kuntalain 26-28 §:n mukaisesti. Toimielinten esittelijöiden vastuulla on päättää asioista, joiden aikana vaikuttamistoimielimen edustaja voi olla läsnä kokouksessa. Läsnäolo-oikeutta ei ole silloin kun käsiteltäviin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja.

Nuorisovaltuusto on kokouksessaan 28.8.2026 järjestäytynyt, käsitellyt toimintasäännön ja valinnut kaupunginhallitukselle esitettävät edustajat ja varaedustajat lautakuntiin. Edustajat valitaan nuorisovaltuuston toimikaudeksi eli yhdeksi (1) vuodeksi kerrallaan.

Nuorisovaltuuston valitsemat edustajat ja varaedustajat:

Kasvun- ja hyvinvoinnin lautakunta:
Pihla Lähteenmäki, varalla Emma Järvenpää

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta:
Kia-Maria Mäkinen, varalla Pihla Lähteenmäki

Valtuusto:
Pihla Lähteenmäki, varalla Kia-Maria mäkinen

Nuorisovaltuusto valitsee kummiluottamushenkilöt, jotka toimivat tarvittaessa nuorisovaltuuston tukena ja auttavat yhteydenpidossa päätöksenteko ja kuntaorganisaation suuntaan. Nuorisovaltuusto on valinnut kummiluottamushenkilöikseen Taija Santamäen ja Pasi Kovasen.

Liitteenä nuorisovaltuuston kokoonpano ja edustajat sekä toimintasääntö toimikaudelle 2026-2027.

Toimivalta

Hallintosäännön 15 §:n mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus. Nuorisovaltuustolla on oikeus nimetä edustajansa kaupunginvaltuustoon, kasvun ja hyvinvoinnin lautakuntaan sekä elinvoiman ja asuinympäristön lautakuntaan.

Valmistelija

Nuorisopalveluiden vastaava Niina Savilahti, niina.savilahti(at)keuruu.fi, p. 040 5126 348

Konsernipalvelujohtaja Päivi Vauhkonen, paivi.vauhkonen(at)keuruu.fi, p. 040 158 1656

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

Nuorisovaltuusto, nuorisopalveluiden vastaava

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto