Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 56



Kokousasian teksti

 

Kannanotto Traficomin päätökseen palvelupisteverkostosta

KH 16.02.2026 § 56  

97/00.01.06/2026  

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää antaa liitteen mukaisen kannanoton Liikenne- ja viestintävirasto Traficomille Ajovarman palvelupisteverkon vähentämissuunnitelmista.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelu

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on käynnistänyt Ajovarman palveluita koskevan kilpailutuksen, jonka tavoitteena on vähentää palvelupisteiden määrää valtakunnallisesti nykyisestä 77 toimipisteestä 43 toimipisteeseen.

Keski-Suomen osalta kilpailutuksen vaikutukset olisivat merkittävät. Nykyisten toimipisteiden joukosta Viitasaaren ja Keuruun toimipisteet olisivat jäämässä pois, ja palvelut keskitettäisiin Jyväskylään, Äänekoskelle ja Jämsään.

Kaupunki on käynyt keskustelua Viitasaaren kaupungin ja Multian kunnan kanssa siitä, että on tärkeää ilmaista huoli myös Traficomille, sillä muutosten vaikutukset alueillamme ovat merkittäviä.

Ehdotus Keuruun kaupungin kannanotoksi Traficomin suunnitelmaan vähentää palvelupisteverkkoa on liitteenä.

Toimivalta

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

Valmistelija

Kaupunginjohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Multian kunta, Viitasaaren kaupunki

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto