RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 21.01.2026/Pykälä 6
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Palkittujen lista 2010-2024 (pdf 104.54 kb) |
Vapaa-aikapalvelujen palkittavat 2025
KASV 21.01.2026 § 6
520/00.05.04/2025
Päätösesitys
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää palkita ansioituneet toimijat ja urheilijat liitteiden mukaisesti, ja päättää palkitsemisajankohdasta sekä palkittavien julkistamisesta.
Päätös
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päätti palkita ansioituneet toimijat ja urheilijat liitteiden mukaan seuraavilla lisäyksillä: vuoden urheilijaksi valitaan Ida Heikkilä ja toiseksi kulttuurin kunniamaininnan saajaksi nimetään Matti Pesonen.
Palkitsemistilaisuus päätettiin järjestää 19.2.2026, klo 18.00 alkaen Kimarassa. Palkittavien listat julkistetaan 18.2.2026.
Merkittiin lisäksi, että vapaa-aikapäällikkö tekee pieniä teknisiä korjauksia ja lisäyksiä liitteisiin koskien palkittavien perusteluja.
Käsittely
Käsittelyn kuluessa Pasi Kovanen esitti, että vuoden urheilijaksi valitaan Ida Heikkilä. Esitystä kannatettiin yksimielisesti.
Lisäksi Marko Halttunen esitti yksimielisen kannatuksen saaden, että toiseksi kulttuurin kunniamaininnan saajaksi nimetään Matti Pesonen
Perustelu Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta palkitsee vuosittain liikunta-, kulttuuri- ja nuorisopalvelujen aloilla ansioituneita henkilöitä ja ryhmiä palkitsemissäännön mukaisesti. Palkittavat ovat v. 2025 ansioituneita henkilöitä tai tapahtumia. Esitys on laadittu saapuneiden hakemusten mukaan liikuntatoimen palkittavissa sekä kulttuuri- ja nuorisotoimen palkittavissa osittain viranhaltijan harkinnan mukaan.
Palkittavien julkaisuajankohdasta on aiemmin aina päättänyt lautakunta, joten siitä ei ole esityslistalla ehdotusta. Riippuen julkaisuajankohdasta, liitteenä oleva lista palkittavista voidaan pitää päätöksen mukaisesti ei-julkisena pöytäkirjan julkaisemisen jälkeen.
Lisäksi lautakunta päättää palkitsemistilaisuuden ajankohdasta.
Toimivalta
Hallintosääntö 28 §: Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta vastaa kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalveluista.
Vapaa-aikapalveluiden avustus- ja palkitsemissääntö 2025
Valmistelijat
Vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola, heli.peltola(at)keuruu.fi, puh. 040 8272 753
Nuorisopalvelujen vastaava Niina Savilahti, niina.savilahti(at)keuruu.fi, puh. 040 5126 348
Tapahtumakoordinaattori Leena Jaatinen, leena.jaatinen(at)keuruu.fi, puh. 040 5106 699
Esittelijä
Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko
Tiedoksi
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimus