RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keurusselän ympäristölautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 39
Keurusselän ympäristölautakunnan osavuosikatsaus 1-8/2026
KEYMP 07.10.2026 § 39
512/02.02.01/2026
Päätösesitys
Keurusselän ympäristölautakunta merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen 1-8/2026 ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallituksen käsittelyä varten.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Perustelu
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 8.12.2025 § 97 Keuruun kaupungin talousarvion vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelman vuosille 2027–2029. Kunnanhallitus on vahvistanut 6.10.2025 § 258 kunnan vuosikellon, jonka kunnanvaltuusto on merkinnyt tiedoksi 27.10.2025 § 70. Vuosikellossa on määritelty kunnan toiminnan ja talouden suunnittelun ja seurannan aikataulu.
Talousarvion 2026 täytäntöönpano-ohjeen (kh 19.1.2026 § 13) mukaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta ja raportoinnista vastaavat tilivelvolliset ja muut vastuuhenkilöt toimialueellaan. Kuntalain 125 §:n mukaan tilivelvollisia ovat hallituksen, lautakuntien sekä niiden jaostojen jäsenet ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat. Tarkemmin tilinvelvolliset on vahvistettu talousarviossa 2026.
Talousarviossa on myös vahvistettu tulo- ja menoarvioiden sitovuustasot. Käyttötalousosassa määrärahojen ja tuloarvioiden sitovuustaso toimintakate (määrärahan ja tuloarvion erotus eli netto) seuraavasti: Valtuustoon nähden sitova taso on toimielin- ja toimialataso, lautakuntaan nähden sitova taso on tulosaluetaso ja toimialajohtoon nähden sitova taso on tulosyksikkötaso, joihin tulosalueet jakautuvat.
Tilivelvolliset toimielimet ja kaupunkikonsernin tytäryhteisöt raportoivat toiminnastaan kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle. Raportoinnissa on tuotava selkeästi esille, onko tavoite toteutunut vai ei, sekä panostettava mahdollisten poikkeamien selvittämiseen.
Mikäli määrärahat uhkaavat ylittyä, on toimielinten ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin ylityksen estämiseksi. Tilivelvollisten on ensisijaisesti hoidettava uhkaavat ylitykset toimivaltaansa kuuluvilla toimenpiteillä. Mikäli toimielin ei kykene ratkaisemaan määrärahojen riittävyysongelmaa toimivaltansa puitteissa, on se tuotava hallituksen ja valtuuston käsittelyyn mahdollisimman pian kuitenkin viimeistään marraskuun 2026 loppuun mennessä.
Liitteessä Keurusselän ympäristölautakunnan talousarvion toteumaraportti 1–8 / 2026 sekä strategisten tavoitteiden toteumatilanne.
Toimintatuotot ovat toteutuneet 58,9 % ja toimintakuluista on käytetty 60,1 %. Tasaisen vauhdin laskennalla elokuun lopussa 66,6 % saisi olla käytettynä. Ympäristöterveydenhuollossa kuntien maksuosuudet laskutetaan neljä kertaa vuodessa maalis-, kesä-, syys- ja joulukuussa. Valvontaeläinlääkärin kulut laskutetaan Ruokavirastolta toteuman mukaisesti. Eläinlääkintähuollon hankinnat ja koulutukset keskittyvät loppuvuoteen, jolla on vaikutusta toimintakuluihin vuoden viimeisellä kolmanneksella.
Viime vuoden vastaavat luvut olivat 59,1 % ja 60,6 %.
Toimivalta
Hallintosäännön § 74 mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti.
Valmistelija
Ympäristöterveyspäällikkö Rebekka Kinnunen, rebekka.kinnunen(at)keuruu.fi, p. 040 032 8322.
Esittelijä
Ympäristöterveyspäällikkö Kinnunen Rebekka
Tiedoksi
Kaupunginhallitus
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto