RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 322
Pirtti-Moskuvan datakeskus-, aurinko- ja tuulivoimahanke / Osayleiskaavoituksen käynnistäminen
KH 19.10.2026
527/10.02.02/2026
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää käynnistää osayleiskaavan laadinnan liittekartalla rajatulla alueella. Varsinainen kaavoitettava alue tarkentuu kaavaprosessin aikana ja kaava-alue ulottuu siten, että se kattaa tuulivoimaloiden 40 dB:n melualueen.
Päätös
Käsittely
Perustelu
WestWind Oy / Pirtti-Moskuvan hankeyhtiö on jättänyt 18.9.2026 päivätyn kaavoitusaloitteen yleis- ja asemakaavan laatimiseksi ns. Pirtti-Moskuvan alueelle. Alue sijoittuu Keuruun itäreunalle ja ulottuu Petäjäveden ja Multian kuntien alueelle. Kaavoitusprosessi suunnitellaan yhteistoiminnassa kuntien kesken, kunkin kunnan vastatessa omasta päätöksenteostaan.
Aloitteen tavoitteena on mahdollistaa kansainvälisen mittaluokan uusiutuvan energian ja digitaalisen infrastruktuurin kokonaisuus, joka sisältää:
− Tuuli- ja aurinkovoimaloita sekä datakeskuskokonaisuuden siihen liittyvine sivutoimintoineen ja varavoimajärjestelmineen.
− Alueen sisäiset tie- ja sähkönsiirtoyhteydet sekä liitynnän kantaverkkoon.
− Valmiuden datakeskuksen lämmöntalteenottokeskuksen rakentamiselle ja hukkalämmön hyödyntämiselle sekä akkuvarastojärjestelmät.
Hanketoimija on valmis maksamaan kaavoituksesta aiheutuneet kustannukset ja siitä sovitaan erikseen päätettävällä kaavoitussopimuksella.
Tavoitteena on laatia oikeusvaikutteinen osayleiskaava alueidenkäyttölain 77 a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakentamisluvat voidaan myöntää suoraan yleiskaavan perusteella.
Datakeskuksen ja sen yhteyteen sijoittuvat yritystoiminnot tutkitaan osayleiskaavan lisäksi tarkemmin asemakaavalla ja sen laadinnan käynnistämisestä päätetään erikseen.
Hankealueella sijaitsee käytöstä poistuvia turvetuotantoalueita sekä metsätalousmaata, mikä mahdollistaa alueiden uudenlaisen ja monipuolisen hyödyntämisen. Aurinkovoimalan paneelit on suunniteltu sijoitettaviksi erityisesti käytöstä poistuville turvetuotantoalueille.
Alueella ei ole voimassa olevaa yleis- tai asemakaavaa. Maakuntakaavalla ohjataan seudullisesti merkittävien tuulivoima-alueiden sijoittumista eli vähintään 10 voimalan tuulivoima-alueita. Maakuntakaavan 2040 hyväksytyssä kaavakartassa ko. tuulivoimahankealue on osoitettu tv-aluevarauksella eli tuulivoimatuotantoon soveltuvana alueena nimellä Penkkisuo, hieman hankealueen rajauksesta poiketen. Maakuntakaavan tv-aluevaraus ei ole kuitenkaan sitova, vaan mahdollistaa kunnille tuulivoimaosayleiskaavoituksen kautta tuulivoimatuotantoon soveltuvan alueen yksityiskohtaisempaa selvittämistä.
Keuruun kaupunginvaltuusto on päättänyt tuulivoimakaavoituksen periaatteista 2023 ja ne ohjaavat kaavoitusta seuraavasti: Osayleiskaavat laaditaan hankkeeseen ryhtyvän kustannuksella (kaavoitussopimus), oikeusvaikutteisena osayleiskaavana alueidenkäyttölain 77 a §:n mukaan siten, että voimaloiden rakennusluvat voidaan suoraan myöntää yleiskaavan perusteella. Alueidenkäyttölain mukaan kaupunginhallitus ei voi sopia sitovasti tavoitteista kaavoitussopimusvaiheessa, koska yleiskaavan hyväksyy kaupunginvaltuusto. Hanketoimijalta edellytetään maanomistajasopimuksia ja maanomistajasopimuksiin kirjataan menettely purkuvakuudesta. Edellytetään, että sähköverkon siirtolinjojen osalta hanketoimijalta solmii maanomistajien kanssa erilliset maankäyttösopimukset kaavoitettavan alueen ulkopuolisista maa-alueista ja maksaa kokonaiskorvauksena vähintään 1 € /m2. Erikseen sovittaessa toissijaisena vaihtoehtona voidaan käyttämään lunastusmenettelyä. Tuulivoimalat sijoitetaan siten, että etäisyys pysyvään- ja loma-asutukseen tuulivoimalasta on vähintään 1,5 km. Kaavoitus- ja ympäristövaikutusten arviointimenettely tulee suorittaa siten, että kuulemiset voidaan suorittaa yhtä aikaa. Tuulivoimakaavoissa tulee tutkia myös aurinkovoiman rakentamismahdollisuudet. Hanketoimijaa edellytetään aktiiviseen yhteistyöhön yksityisten maanomistajien neuvottelukuntien kanssa. Mahdolliset toisiin kuntiin ulottuvat ulkoisvaikutukset tulee tuoda tiedoksi ja osoittaa, millä tavoin asianosaisia on asiasta tiedotettu.
Laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä mukaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä (YVA) tulee soveltaa tuulivoimapuistoihin, joissa voimalaitosten määrä on vähintään 5 tai niiden yhteenlaskettu kokonaisteho on vähintään 45 MW. YVA-menettelyn valvonta ja ohjaus kuuluu Lupa- ja valvontavirastolle, joka toimii YVA-yhteysviranomaisena. YVA-menettelyn ohjelmavaiheen kuuleminen pyritään hoitamaan yhtäaikaisesti tuulivoimayleiskaavan vireilletulovaiheen kuulemisen kanssa ja YVA-selostusvaiheen kuuleminen yhtäaikaisesti tuulivoimayleiskaavoituksen luonnosvaiheen aineistojen (valmisteluvaihe) nähtäville asettamisen kanssa. Näiden lisäksi kaavoituksesta tulee vielä ehdotusvaiheen kuuleminen.
Turvetuotantoalueiden uusiokäyttö edellyttää tarkkaa hulevesisuunnitelmaa ja hulevesien hallintaa. Hulevesisuunnittelu tulee liittää osaksi kaavoituksen ympäristövaikutusten arviointia.
Liitteenä alustava suunnittelualueen rajaus. Varsinainen kaavoitettava alue tarkentuu kaavaprosessin aikana ja kaava-alue ulottuu siten, että se kattaa tuulivoimaloiden 40 dB:n melualueen.
Toimivalta
Hallintosääntö 26 § Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Kaupunginhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalaissa säädetyistä tehtävistä.
Valmistelija
Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä, timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 040 076 3995
Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi, p. 040 353 3104
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Kaavoitusinsinööri
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto