RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 19.10.2026/Asianro 321
Pirtti-Moskuvan datakeskus-, aurinko- ja tuulivoimahanke / Kaavoituksen käynnistämissopimus
KH 19.10.2026
527/10.02.02/2026
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1) hyväksyä kaavoituksen käynnistämissopimuksen liitteen mukaisesti
2) hyväksyä hankkeeseen ryhtyvän esityksen kaavanlaatijaksi
3) valtuuttaa kaupunkikehityspäällikön allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös
Käsittely
Perustelu
Westwind Oy / Pirtti-Moskuvan hankeyhtiö on jättänyt 18.9.2026 päivätyn kaavoitusaloitteen yleis- ja asemakaavan laatimiseksi. Osayleiskaavahankkeen laadinnan kustannuksia koskien on laadittu kaavoituksen käynnistämissopimus, joka on liitteenä. Asemakaavoitusta koskeva sopimus sekä mahdollinen maankäyttösopimus laaditaan myöhemmin.
Keuruun kaupunki vastaa kaikista kunnan alueelle laadittavista yleis- ja asemakaavoista sekä ohjaa ja valvoo kaavakonsultin toimintaa. Kaavojen hyväksymisen toimivalta on kaupunginvaltuustolla.
Ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) valvonta ja ohjaus kuuluu Lupa- ja valvontavirastolle.
Kaavoituksen käynnistämissopimuksessa sovitaan, että hanketoimija vastaa kaikista kaavanlaatimiseksi tarvittavien kartta-, inventointi-, selvitys- ja kaavanlaadintakustannuksista sekä YVA kustannuksista. Lisäksi hanketoimija maksaa Keuruun kaupungille hallinto-, kuulutus- ja postituskustannuksista yhteensä 10 000 € + alv.
Hanketoimija vastaa kaikista tarvittavan infrastruktuurin rakentamisen, maanvuokrauksen sekä kolmansille osapuolille tulevista kustannuksista. Mikäli hanke keskeytyy ja sopimus raukeaa mistä syystä tahansa, perittyjä maksuja ei palauteta, eikä kummallakaan sopijapuolella ole vaatimuksia toisiaan kohtaan.
Hankkeeseen ryhtyvä maksaa kaavakonsultin kulut suoraan ja on esittänyt kaavanlaatijaksi: Envineer Oy, projektipäällikkönä, johtava suunnittelija Jemina Lahtela. Kaavakonsultilla katsotaan olevan riittävä pätevyys, kokemus ja riittävät resurssit tehtävän suorittamiseksi. Ympäristövaikutusten arviointikonsulttina toimii WSP.
Toimivalta
Hallintosääntö 26 § Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta
Kaupunginhallitus johtaa kunnan toimintaa ja vastaa kuntalaissa säädetyistä tehtävistä.
Valmistelija
Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä p. 0400 763 995 timo.maatta(at)keuruu.fi
Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, p: 040 353 3104, tuomas.collin(at)keuruu.fi
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Kaupunkikehityspäällikkö
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimus