RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 305
Omaisuuden myynnin periaatteet
KH 05.10.2026 § 305
490/00.01.01.00/2026
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevat Keuruun kaupungin omaisuuden myynnin periaatteet.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Perustelu
Keuruun kaupungin omaisuuden myynnin periaatteilla yhtenäistetään omaisuuden luovutusten valmistelua, hinnoittelua ja myyntimenettelyjä. Tavoitteena on turvata kaupungin taloudellinen etu, edistää tarpeettomasta omaisuudesta luopumista sekä varmistaa myyntien avoimuus, tasapuolisuus ja markkinaehtoisuus.
Periaatteet koskevat kaupungin kiinteän ja irtaimen omaisuuden myyntiä sekä maa-alueiden vuokraamista. Soveltamisalaan kuuluvat kiinteistöt, määräalat, rakennukset, huoneisto- ja kiinteistöosakkeet, kaavoitetut rakennuspaikat, vuokratonttien myynti vuokralaisille sekä merkittävä irtain omaisuus. Tytäryhteisöjen omaisuuden luovutuksia ohjataan omistajapolitiikan ja konserniohjeen kautta.
Kaupunki luopuu omaisuudesta, jota se ei tarvitse palvelutuotantoon, elinvoiman edistämiseen tai maankäytön tavoitteiden toteuttamiseen. Myyntiä arvioidaan kaupunkistrategian ja kiinteistöohjelman lähtökohdista. Kauppahinnan lisäksi otetaan huomioon säästyvät ylläpito- ja korjauskustannukset sekä luovutuksen vaikutukset elinvoimaan ja kaupunkikuvaan.
Toimivalta
Kuntalain 14 §:n ja Keuruun kaupungin hallintosäännön 25 §:n mukaan valtuusto päättää varallisuuden hoidon perusteista. Hallintosäännön 26 §:n kohtien 19 ja 20 mukaan kaupunginhallitus päättää omaisuuden myymisestä ja vuokraamisesta valtuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti sekä hyväksyy myytävien rakennuspaikkojen luovutusperiaatteet ja hinnat, jollei toimivaltaa ole annettu muulle kaupungin toimielimelle tai viranomaiselle.
Valmistelija
Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi, p. 040 353 3104
Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä, timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 040 076 3995
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Valtuuston 26.10.2026 esityslistalle
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto