RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 21.09.2026/Pykälä 289
Selvitys Keurusseudun Ateria- ja tukipalveluiden ja Jämsän Ateria- ja puhtauspalveluiden yhteistyön aloittamisesta yhtiössä / Keuruun kaupungin kannanotto
KH 21.09.2026 § 289
477/00.01.03/2026
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää esittää Keuruun kaupungin kannanottonaan seuraavaa:
1) Omistamisen tavoitteet:
Omistajien tavoitteena on turvata laadukkaat, turvalliset, kustannustehokkaat ja toimintavarmat ateria- ja tukipalvelut omistajien palvelutuotannon tarpeisiin pitkällä aikavälillä. Omistajien tavoitteena ei ole yhtiön voiton maksimointi, vaan omistajien palvelutarpeita palveleva, vakaa ja taloudellisesti kestävä toiminta.
Omistajat pitävät tärkeänä, että yhtiö ylläpitää korkeaa kotimaisuusastetta elintarvikehankinnoissa taloudelliset reunaehdot huomioiden. Lisäksi omistajat pitävät tärkeänä, että yhtiö edistää lähiruoan käyttöä silloin, kun se on hankintalainsäädännön ja kokonaistaloudellisuuden näkökulmasta mahdollista, tukee alueellista elinvoimaa ja huoltovarmuutta, kehittää toimintaansa ympäristövastuullisesti, hyödyntää digitalisaatiota ja uusia toimintamalleja tuottavuuden parantamiseksi sekä säilyttää palvelujen laadun ja asiakastyytyväisyyden korkealla tasolla.
2) Odotukset yhtiön toiminnalle:
Omistajat odottavat yhtiöltä taloudellisesti kestävää ja kustannustietoista toimintaa, palvelusopimusten mukaisten palvelutasojen saavuttamista, aktiivista toiminnan kehittämistä ja tuottavuuden parantamista sekä korkeaa toimitusvarmuutta ja varautumista poikkeustilanteisiin. Lisäksi omistajat odottavat yhtiöltä henkilöstön osaamisen, työhyvinvoinnin ja saatavuuden varmistamista, hankintojen ja tuotannon suunnitelmallista kehittämistä, elintarviketurvallisuuden, omavalvonnan ja laadun jatkuvaa ylläpitämistä sekä avointa ja ennakoivaa raportointia omistajille.
3) Näkemykset mahdollisesta fuusiosta:
Omistajat suhtautuvat avoimesti mahdollisen fuusion selvittämiseen, mutta eivät ota kantaa fuusion toteuttamiseen ennen vaikutusarvioiden valmistumista. Omistajat edellyttävät, että ennen mahdollista fuusiopäätöstä esitetään kattava arvio taloudellisista ja toiminnallisista vaikutuksista, henkilöstövaikutuksista, omistajaohjauksesta sekä palveluverkkoon kohdistuvista vaikutuksista.
Mahdollisen fuusion edellytyksenä on, että sen voidaan osoittaa vahvistavan toiminnan pitkäjänteistä taloudellista kestävyyttä, parantavan tai vähintään turvaavan palvelujen laatua ja toimintavarmuutta, tukevan henkilöstön saatavuutta ja osaamisen kehittämistä, tuovan mitattavia synergiaetuja, vahvistavan huoltovarmuutta ja riskienhallintaa sekä säilyttävän omistajien tosiasialliset vaikutusmahdollisuudet yhtiön strategisiin linjauksiin.
4) Näkemykset omistusrakenteen kehittämisestä:
Omistajat suhtautuvat myönteisesti omistusrakenteen kehittämiseen, mikäli muutoksilla voidaan vahvistaa yhtiön toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä, osaamista tai yhteistyömahdollisuuksia.
Omistusrakenteen kehittämisessä tulee varmistaa, että yhtiö säilyy omistajiensa strategisessa ohjauksessa, omistajien vaikutusmahdollisuudet vastaavat niiden palvelujen käyttöä ja vastuuta, päätöksenteko pysyy selkeänä ja tehokkaana, omistajien yhdenvertainen kohtelu toteutuu, muutokset tukevat yhtiön pitkän aikavälin kehitystä sekä mahdollisten uusien omistajien liittyminen vahvistaa yhtiön toimintaedellytyksiä ja palvelujen järjestämistä.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää Keuruun kaupungin kannanottonaan seuraavaa:

Omistaja pitää tärkeänä, että fuusioselvityksen lähtökohtana on kuntien valmistuskeittiöiden säilyttäminen.
4) Näkemykset omistusrakenteen kehittämisestä:
Omistajat suhtautuvat myönteisesti omistusrakenteen kehittämiseen, mikäli muutoksilla voidaan vahvistaa yhtiön toimintaedellytyksiä, kilpailukykyä, osaamista tai yhteistyömahdollisuuksia.
Omistusrakenteen kehittämisessä tulee varmistaa, että yhtiö säilyy omistajiensa strategisessa ohjauksessa, omistajien vaikutusmahdollisuudet vastaavat niiden palvelujen käyttöä ja vastuuta, päätöksenteko pysyy selkeänä ja tehokkaana, omistajien yhdenvertainen kohtelu toteutuu, muutokset tukevat yhtiön pitkän aikavälin kehitystä sekä mahdollisten uusien omistajien liittyminen vahvistaa yhtiön toimintaedellytyksiä ja palvelujen järjestämistä.
Käsittely
Seuraavat esteelliset henkilöt poistuivat kokouksesta:
Leena Laurila (palvelussuhdejäävi, HallintoL 28.1 § mom 4)
Nina Kosonen (palvelussuhdejäävi, HallintoL 28.1 § mom 4)
Päivi Vauhkonen (yhteisöjäävi, Hallin-toL 28.1 § mom. 5)
Juho Vaissi (yhteisöjäävi, Hallin-toL 28.1 § mom. 5)
Ari Kakkuri (yhteisöjäävi, Hallin-toL 28.1 § mom. 5)
Eveliina Kangasniemi toimi kokouksen puheenjohtajana pykälän ajan.
Hyvinvointijohtaja toimi vs. kaupunginjohtajana ja esittelijänä pykälän ajan.
Routila teki Kangasniemen kannattamana vastaesityksen:
Lisätään päätösesityksen kohtaan kolme: "Omistaja pitää tärkeänä, että fuusisoselvityksen lähtökohtana on kuntien valmistuskeittiöiden säilyttäminen".
Puheenjohtaja totesi, että koska kaupunginjohtajan päätösesitykseen on tullut vastaesitys, on asiasta äänestettävä.
Äänestysjärjestys on seuraava: kaupunginjohtajan pohjaesitys JAA, Lisätään päätösesityksen kohtaan kolme: "Omistaja pitää tärkeänä, että fuusisoselvityksen lähtökohtana on kuntien valmistuskeittiöiden säilyttäminen" on EI. Äänestyksessä annettiin 5 ääntä seuraavasti: 2 JAA-ääntä ja 3 EI-ääntä.
Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallituksen päätökseksi on tullut Routilan esitys.
Perustelu
Keuruun kaupunginhallitus on päättänyt 1.6.2026 § 202 evästää yhtiökokousedustajaa Keurusseudun Ateria- ja tukipalveluiden (Kateria) ja Jämsän Ateria- ja puhtauspalveluiden yhteistyötä koskevasta selvityksestä siten, että selvitys yhtiössä voidaan aloittaa.
Yhteistyötä koskeva selvitys on käynnistynyt lähtötietojen kokoamisen osalta. Selvitystyöryhmä on myös laatinut ja lähettänyt tarjouspyynnön valituille yrityksille, joiden tehtävänä on tehdä yhteistyöselvitys. Selvitystyön aloituksen päivämääräksi on sovittu 21.9.2026.
Katerian hallitus on päättänyt 10.9.2026 § 101 pyytää yhtiön omistajilta kannanotot seuraaviin kysymyksiin (§17 kohdat a, b, e ja f.):
• omistamisen tavoitteet
• odotukset yhtiön toiminnalle
• näkemykset mahdollisesta fuusiosta
• näkemykset omistusrakenteen kehittämisestä
Toimivalta
Kuntalain § 39 mukaan kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
Valmistelija
Kaupunginjohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256
Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, p. 040 749 7718
Esittelijä
Vs. kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Kateria Oy, toimitusjohtaja
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto