RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Rakennuslautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 31
Rakennuslautakunnan osavuosikatsaus 1-8/2026
RAKLAU 23.09.2026 § 31
253/02.02.01/2026
Päätösesitys
Rakennuslautakunta merkitsee tiedoksi osavuosikatsauksen 1-8/2026 ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallituksen käsittelyä varten.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Perustelu
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 8.12.2025 § 97 Keuruun kaupungin talousarvion vuodelle 2026 sekä taloussuunnitelman vuosille 2027–2029. Kaupunginhallitus on vahvistanut 6.10.2025 § 258 kunnan vuosikellon, jonka kaupunginvaltuusto on merkinnyt tiedoksi 27.10.2025 § 70. Vuosikellossa on määritelty kunnan toiminnan ja talouden suunnittelun ja seurannan aikataulu.
Talousarvion 2026 täytäntöönpano-ohjeen (kh 19.1.2026 § 13) mukaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta ja raportoinnista vastaavat tilivelvolliset ja muut vastuuhenkilöt toimialueellaan. Kuntalain 125 §:n mukaan tilivelvollisia ovat hallituksen, lautakuntien sekä niiden jaostojen jäsenet ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavat viranhaltijat. Tarkemmin tilinvelvolliset on vahvistettu talousarviossa 2026.
Talousarviossa on myös vahvistettu tulo- ja menoarvioiden sitovuustasot. Käyttötalousosassa määrärahojen ja tuloarvioiden sitovuustaso toimintakate (määrärahan ja tuloarvion erotus eli netto) seuraavasti: Valtuustoon nähden sitova taso on toimielin- ja toimialataso, lautakuntaan nähden sitova taso on tulosaluealuetaso ja toimialajohtoon nähden sitova taso on tulosyksikkötaso, joihin tulosalueet jakautuvat.
Tilivelvolliset toimielimet ja kaupunkikonsernin tytäryhteisöt raportoivat toiminnastaan kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle. Raportoinnissa on tuotava selkeästi esille, onko tavoite toteutunut vai ei, sekä panostettava mahdollisten poikkeamien selvittämiseen.
Mikäli määrärahat uhkaavat ylittyä, on toimielinten ryhdyttävä välittömästi toimenpiteisiin ylityksen estämiseksi. Tilivelvollisten on ensisijaisesti hoidettava uhkaavat ylitykset toimivaltaansa kuuluvilla toimenpiteillä. Mikäli toimielin ei kykene ratkaisemaan määrärahojen riittävyysongelmaa toimivaltansa puitteissa, on se tuotava hallituksen ja valtuuston käsittelyyn mahdollisimman pian kuitenkin viimeistään marraskuun 2026 loppuun mennessä.
Esityslistan liitteenä on Rakennuslautakunnan toteumaraportti 1-8 / 2026 sisältäen toiminnallisten tavoitteiden tilanteen.
Toimintatuotot ovat toteutuneet 58,1 % ja toimintamenoista on käytetty 61,4 %. Tasaisen vauhdin laskennalla elokuun lopussa 66,6 % saisi olla käytettynä.
Toimintatuottojen toteuma on hieman jäljessä laskutussykleistä johtuen. Laskutukseen on tulossa muun muassa suurehko hallihanke, joka nostaa toimintatuottojen toteumaa.
Toimintamenoissa on pysytty hyvin tavoitteessa ja menot ovat toteutuneet ennakoitua pienempinä. Loppuvuodelle on tulossa vielä muun muassa koulutuskustannuksia.
Toimivalta
Hallintosäännön § 74 mukaan kaupunginhallitus ja lautakunnat seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti.
Valmistelija
Rakennustarkastaja Mia Maula p. 040 610 5562, mia.maula(at)keuruu.fi.
Esittelijä
Rakennustarkastaja Maula Mia
Tiedoksi
kaupunginhallitus
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto