RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 24.09.2026/Pykälä 135
Nuorisolain 9 §:n mukaisen monialaisen yhteistyöryhmän perustaminen
KASV 24.09.2026 § 135
427/00.00.03/2026
Päätösesitys
Kasvun- ja hyvinvoinnin lautakunta päättää
1) perustaa uuden nuorisolain 9 §:n mukaisen yhteistyöryhmän
2) pyytää nimeämään eri tahoilta edustajat ja varaedustajat seuraavasti:
- Hyvinvointialueelta kaksi edustajaa ja heille varaedustajat (toinen edustaja opiskeluhuollon työntekijä, toinen perhekeskuksen työntekijä)
- Sisä-Suomen poliisilaitoksen edustajan ja varaedustajan
- Nuorisovaltuuston edustajan ja varaedustajan
- Keuruun seurakunnan edustajan ja varaedustajan
- Elinvoiman ja asuinympäristön lautakuntaa nimeämään työllisyyskoordinaattorin ja hänelle varaedustajan
3) nimetä yhteistyöryhmään kasvun- ja hyvinvoinnin toimialalta:
- lautakunnan edustajan ja varaedustajan
- Keuruun yhteiskoulun yläkoulun rehtorin ja varaedustajaksi lukion rehtorin
- Haapamäen yhteiskoulun rehtorin ja varaedustajaksi Haapamäen yhteiskoulun vararehtorin
- Keuruun ala-asteen rehtorin ja varaedustajaksi Keuruun ala-asteen vararehtorin
- etsivän nuorisotyöntekijän ja varaedustajaksi toisen etsivän nuorisotyöntekijä
- työvalmentajan ja varaedustajaksi toisen työvalmentaja
- nuorisopalveluiden vastaavan ja varaedustajaksi vapaa-aikapäällikkö
4) valita yhteistyöryhmän puheenjohtajaksi lautakunnan edustajan ja sihteeriksi nuorisopalveluiden vastaavan
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin. Lautakunta päätti nimetä Taija Santamäen edustajakseen yhteistyöryhmään ja myös sen puheenjohtajaksi. Varaedustajaksi nimettiin Ari Rajala.
Perustelu
Nuorisolain 9 § mukaan kunnassa tulee olla paikallisten viranomaisten monialaisen yhteistyön yleistä suunnittelua ja toimeenpanon kehittämistä varten ohjaus- ja palveluverkosto tai muu vastaava yhteistyöryhmä, jonka kohderyhmänä ovat kaikki kunnassa asuvat nuoret. Verkoston tai muun yhteistyöryhmän tulee toimia vuorovaikutuksessa nuorisoalan järjestöjen, seurakuntien ja muiden nuorten palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa. Kahdella tai useammalla kunnalla voi olla yhteinen verkosto. Verkosto ei käsittele yksittäistä nuorta koskevia asioita.
Ennen hyvinvointialueuudistusta kyseisenä monialaisena yhteistyöryhmänä toimi perusturvan johtama LAPE-verkosto (Lapset ja perheet -verkosto). Hyvinvointialueuudistuksen jälkeen päätettiin, että nuorisolain 9 §:n mukaisena verkostona toimii jatkossa jo olemassa oleva nuorten parissa toimiva Iso N-verkosto, joka on perustettu noin 25 vuotta sitten. Verkosto syntyi tarpeeseen saada tietää, mitä nuorisotyön saralla tapahtuu ja ketkä/mitkä tahot toimivat nuorten hyväksi.
Iso N on ollut täysin vapaaehtoinen verkosto, jonne voi tulla kohtaamaan muita nuorisotyössä toimivia ja tuomaan terveisiä omalta työkentältä sekä keskustelemaan nuoria koskettavista asioista. Iso N on kokoontunut neljä kertaa vuodessa ja olennaista on verkoston vapaamuotoisuus. Verkostoon on voinut liittyä matalalla kynnyksellä kaikki nuorten parissa toimivat tahot ilman, että siihen on tarvinnut nimetä virallisesti ketään tai, että kokoukseen olisi ennalta määriteltyä asialistaa. Kokous perustuu kuulumisten vaihtoon sekä keskustelussa syntyviin havaintoihin. Tällä hetkellä Iso N-verkoston sähköpostilistalla on noin 45 henkilöä, paikalla kokouksessa on vaihdellen 20–30 henkilöä.
Nuorisolain 9 §:n mukaisen verkoston tai muun vastaavan yhteistyöryhmän tehtävänä on lain mukaan:
- koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä arvioida niiden pohjalta nuorten tilannetta paikallisen päätöksenteon ja suunnitelmien tueksi;
- edistää nuorille suunnattujen palvelujen yhteensovittamista, yhteisiä menettelytapoja nuoren palveluihin ohjaamisessa sekä tiedonvaihdon sujuvuutta;
- edistää yhteistyötä nuorisotoiminnan toteutumiseksi.
Iso N-verkoston kokoontumisessa 5.5.2026 olemme yhdessä todenneet, että verkosto ei täytä riittävästi lain mukaisia edellytyksiä ja tarve olisi perustaa pienempi viranomaisverkosto. Ei ole myöskään tarpeellista muuttaa Iso N-verkoston ominaispiirteitä vapaaehtoisuudesta ja vapaamuotoisuudesta. Kuntaan on myös lähetetty keväällä 2026 arviointikysely Lupa- ja valvontavirastolta nuorisolain 9 §:n mukaisen verkoston toiminnasta, jossa on todettu, että verkosto ei useassa kohtaa täytä lain mukaisia tavoitteita. Verkoston tulisi mm. hyödyntää erilaisia tilastoja ja nuorista koottuja tietolähteitä ja käydä näitä läpi sekä lisäksi tuoda tietoa päätöksenteon tueksi. Tähän tarvitaan pienempi viranomaispainotteinen verkosto. Uuteen verkostoon toivotaan saatavan myös mm. poliisin edustus, jota ei ole tämänhetkisessä Iso N-verkostossa. Se, että uuteen verkostoon nimettäisiin virallisesti eri tahot, vahvistaisi verkoston asemaa ja mahdollisuuksia tuottaa tietoa päätöksen teon tueksi.
Yhteistyöryhmä voi tarpeen mukaan kutsua kokouksiinsa myös eri tahojen kuten järjestöjen ja yhteisöjen edustajia. Ensimmäisessä kokoontumisessa luodaan ryhmälle suunnitelma kokoontumisen määrästä, arviolta 2–4 kokousta vuodessa.
Toimivalta
Hallintosääntö 27 §: Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta asettaa ja nimeää toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten korkeintaan omaksi toimikaudekseen
Valmistelija
Nuorisopalveluiden vastaava Niina Savilahti, niina.savilahti(at)keuruu.fi, puh.040 5126 348
Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 749 7718
Esittelijä
Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko
Tiedoksi
Nuorisopalveluiden vastaava, yhteistyöryhmään nimetyt edustajat
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimus