Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 24.09.2026/Pykälä 140


Kokousasian teksti

 

Hallintolain mukaisen kuulemisen järjestäminen kirjastoautopalvelun jatkoa koskien

KASV 24.09.2026 § 140  

451/00.01.00.05/2026  

Päätösesitys

Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää käynnistää kirjallisen kuulemisen kirjastoautopalvelun jatkosta ajalle 28.9.-13.10.2026.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelu

Keuruun kaupungin kirjastopalveluihin kuuluvat Keuruun pääkirjasto, Haapamäen kirjasto ja kirjastoauto. Kirjastoauto TurboUrpo on otettu käyttöön vuonna 2007. Kirjastoauto palvelee kouluja, päiväkoteja sekä haja-asutusalueiden ja keskustaajaman asiakkaita neljänä päivänä viikossa. Kirjastoauton käyttäjäryhmissä korostuvat erityisesti lapset ja ikääntyneet asiakkaat. Kaupungin palvelurakenneselvityksessä on jo aiemmin todettu auton käyttöiän lähestyvän loppuaan sekä toimintaan liittyvän muun muassa kaluston kuntoon, toiminnan kustannuksiin ja henkilöstöjärjestelyihin liittyviä haasteita.

Keuruun kaupungin talouden tasapainottamisohjelma II:ssa vuodelta 2023 kirjastoautotoiminnan lakkauttaminen on ollut yhtenä talouden tasapainottamistoimenpiteenä. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä vuoden 2026 talousarviossa kirjastoautotoiminnan uudelleentarkastelu on kirjattu kirjastopalveluiden vuoden 2026 olennaiseksi muutokseksi. Talousarvion mukaan lakkauttaminen sisältyy talouden tasapainottamisohjelma II:n toimenpiteisiin. Kaupunginhallitus päätti käynnistää 01.12.2025 § 341 talouden tasapainottamisohjelman päivittämisen vuosille 2027–2029. Edelleen esityksenä on, että kirjastoautosta luovutaan osana talouden tasapainottamista. Valtuusto päättänee päivityksestä syksyllä 2026.

Kirjastolain 5 § edellyttää asukkaiden kuulemista kirjastoja koskevissa päätöksissä. Lain 6 §:ssä säädetään yleisen kirjaston tehtävistä ja 10 §:n mukaan yleisen kirjaston tulee olla kaikkien käytettävissä ja saavutettavissa. Lisäksi kuntalain 22 §:n mukaan kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Hallintolain 41 §:n mukaan silloin, kun ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus muiden kuin asianosaisten oloihin, näille tulee varata mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta.

Kirjastoautotoiminnan lakkauttamisella on vaikutuksia myös lasten ja nuorten sekä ikääntyneiden palveluihin. Tämän vuoksi nuorisovaltuustolle, vanhusneuvostolle ja vammaisneuvostolle tulee varata mahdollisuus vaikuttaa asian valmisteluun. Kuntalain 26–28 §:ssä säädetään näiden vaikuttamistoimielinten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista.

Kuulemisen pohjaksi laaditaan selvitys, jossa kuvataan ainakin kirjastoautotoiminnan nykyinen palveluverkko ja käyttö, toiminnan kustannukset, auton kunto ja jäljellä oleva käyttöikä, henkilöstövaikutukset, arvio lakkauttamisesta saatavista säästöistä sekä vaihtoehdot kirjastoautolla nykyisin tuotettavien palvelujen järjestämiseksi toiminnan päättymisen jälkeen. Valmisteluun sisällytetään myös arvio muutoksen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin sekä kirjastopalvelujen alueelliseen saavutettavuuteen.

Asukkaille ja palvelujen käyttäjille järjestetään kirjallinen kuuleminen ajalla 28.9.–13.10.2026. Kuulemisaineisto julkaistaan kaupungin verkkosivuilla ja siitä tiedotetaan kaupungin tiedotuskanavia käyttäen (mm. Wilma, kaupungin verkkosivut). Mielipiteitä voi jättää sähköisesti kaupungin kirjaamoon. Lausunnot pyydetään nuorisovaltuustolta, vanhusneuvostolta ja vammaisneuvostolta sekä lisäksi niiltä kouluilta ja varhaiskasvatuksen yksiköiltä, joiden palveluihin kirjastoautotoiminnan lakkauttamisella on olennainen vaikutus. Myös kirjastoauton asiakkaille sekä reittialueilla toimiville kylä- ja asukasyhdistyksille varataan mahdollisuus lausua kirjallisesti asiasta.

Kuulemisessa saadut mielipiteet ja lausunnot kootaan yhteen, niiden vaikutukset päätösvalmisteluun arvioidaan ja asia tuodaan tämän jälkeen Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan ratkaistavaksi lokakuun kokoukseen 22.10.2026.

Toimivalta

Hallintosääntö 28 §: Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää kirjastolain mukaisista tehtävistä sekä palveluyksiköiden määrästä.

Valmistelija

Kirjastotoimenjohtaja Hämäläinen Johanna, johanna.hamalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 0168 415

Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko, marko.nevalainen(at)keuruu,fi, puh. 040 749 7718

Esittelijä

Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko

Tiedoksi

Kirjastotoimenjohtaja

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto