RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta
Pöytäkirja 23.09.2026/Pykälä 95
Poikkeamislupahakemus kiinteistölle 249-404-8-472 Suutarinniementie 228. Loma-asunnon käyttötarkoituksen muutos
EL 23.09.2026 § 95
424/10.03.02/2026
Päätösesitys
Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta päättää myöntää poikkeusluvan hakemuksen mukaisesti. Päätös on voimassa kahden vuoden ajan sen voimaantulosta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Perustelu
Kiinteistö
Suutarinniementie 228, 35800 Mänttä
Kiinteistötunnus 249-404-8-472
Kiinteistön pinta-ala 5.000 m²
Hakemus
Haetaan poikkeamislupaa vapaa-ajan rakennuksen muuttamiselle vakituiseksi rakennukseksi. Rakennus sijaitsee rantakaava-alueella. Poikkeamisluvan kohde on rakennus, joka on valmistunut 2013. Rakennukselle on tehty energiaselvitys ja laadittu energiatodistus on B-luokkaan. Rakennuksen jätevesien käsittely on järjestetty nykymääräysten mukaan soveltuviksi 5-henkisen perheen ympärivuotiseksi ratkaisuksi. Sekajätteestä on tieosuuskunnalla ympärivuotinen sopimus ja tien on käyttökunnossa läpi vuoden (aurattu). Rakennuspaikka rajautuu nykyään vesiosuuskunnan viemäriin ja vesijohtoon ja siihen on mahdollista liittyä, kun nykyinen järjestelmä on elinkaarensa päässä.
Rakennus on aikanaan tehty sen hetkisten pientalomääräysten mukaan. Rakennuksen ilmanvaihtoa on täydennetty vastaamaan nykymääräyksiä matalaenergisellä tulo- ja poistoilmalaitteella.
Poikkeaminen
Poikkeaminen ranta-asemakaavassa määrätystä rakennuspaikan käyttötarkoituksesta.
Kaavatilanne
Rakennuspaikka kuuluu Leinolan rantakaava-alueeseen. Kiinteistö on kaavoitettu RA-loma-asuntoalueeksi.
Rakennuspaikka ja ympäristö
Rakennuspaikka sijaitsee Keurusselän rannalla. Keuruun keskustaan matkaa on noin 28 km, Mänttä-Vilppulan keskustaan 11 km. Rakennuspaikalle menee ympärivuoden hoidettu tieyhteys. Mäntäntien (tie58) varteen matkaa rakennuspaikalta on n. 3 km.
Rakennuspaikan lähistöllä on Mänttä-Vilppulan kunnan vesi- ja viemäriverkostot.
Kiinteistöllä ei ole erityisiä luontoarvoja.
Naapurien kuuleminen
Luvan hakija on kuullut kiinteistön rajanaapurit. Naapureilla ei ollut huomautettavaa poikkeamislupahakemuksesta.
Poikkeamisvalta ja edellytykset poikkeamisluvan myöntämiselle
Kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja rakentamislaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. Rakentamislain (RakL) § 57 mukaan poikkeaminen ei saa:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista; tai
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Keuruun hallintosäännön 30 §:n mukaan Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta päättää rakentamislain 57 §:ssä säädetyistä poikkeamisluvista, lukuun ottamatta asemakaava-alueella (ei koske ranta-asemakaavoja) tapahtuvia käyttötarkoituksen muutoksia.
Kaupunkikehityspäällikön valmistelu
Aiottu rakentaminen ei aiheuta haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Ei vaikeuta luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista, eikä johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Rakennustarkastajan valmistelu
Kyseessä on olemassa olevan vuonna 2013 valmistuneen loma-asunnon käyttötarkoituksen muuttaminen vakituiseksi asuinrakennukseksi. Rakennuspaikka on Leinolan rantakaavassa osoitettu loma-asuntojen korttelialueeksi (RA).
Poikkeaminen ei muodosta uutta rakennuspaikkaa eikä johda uuden asuinrakennuksen rakentamiseen. Rakennuksen tekniset edellytykset vakituiseen asumiseen tarkastellaan erikseen käyttötarkoituksen muutosta koskevassa rakentamislupavaiheessa.
Ottaen huomioon rakennuspaikan olemassa oleva rakentaminen, saavutettavuus, etäisyys palveluista sekä alueen yhdyskuntatekniset verkostot, käyttötarkoituksen muutoksen ei arvioida aiheuttavan haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle. Poikkeaminen ei vaikeuta luonnonsuojelun tai rakennetun ympäristön suojelemisen tavoitteiden saavuttamista eikä johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai aiheuta merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.
Poikkeamiselle on siten rakentamislain 57 §:ssä tarkoitetut edellytykset.
Sovelletut oikeusohjeet:
Rakentamislaki 57 §, 64 §, 187 §
Alueidenkäyttölaki 72 §
Toimivalta
Hallintosääntö 30 §
Valmistelija
Rakennustarkastaja Mia Maula mia.maula(at)keuruu.fi p. 040 610 5562 ja kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä timo.maatta(at)keuruu.fi p. 0400 763 995
Esittelijä
Elinvoimajohtaja Collin Tuomas
Tiedoksi
Hakija, Lupa- ja valvontavirasto
Muutoksenhaku
Hallintovalitus