RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 07.09.2026/Pykälä 267
| Otsikko |
|---|
| Oheismateriaali 1Valtiovarainministeriön hakukirje harkinnanvaraisen valtionosuuden hakemiseen vuonna 2026 (pdf 674.16 kb) |
| Oheismateriaali 2valtiovarainministeriön hakukirje harkinnanvaraisen valtionosuuden hakemiseen vuonna 2026 ⁄ hakemus (pdf 106.94 kb) |
Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen vuonna 2026
KH 07.09.2026 § 267
437/02.05.01.02/2026
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1) merkitä tiedoksi edellytykset kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen saamiseksi
2) että Keuruun kaupunki ei hae tänä vuonna harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Perustelu
Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 27 §:n mukaan kunnan valtionosuutta voidaan korottaa hakemuksesta harkinnanvaraisesti valtion talousarvion rajoissa, jos kunta ensisijaisesti poikkeuksellisten tai tilapäisten kunnallistaloudellisten vaikeuksien vuoksi on lisätyn taloudellisen tuen tarpeessa. Taloudellisen tuen tarpeeseen vaikuttavina seikkoina otetaan huomioon myös paikalliset erityisolosuhteet.
Valtionosuuden korotuksen myöntämisen ehtona on, että kunta on hyväksynyt suunnitelman taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Suunnitelma tulee liittää valtionosuuden korotusta koskevaan hakemukseen. Valtionosuuden korotuksen myöntämiselle ja käytölle voidaan asettaa myös muita kunnan talouteen liittyviä ehtoja.
Hakemuksessa tulee yksilöidä kaikki perusteet ja erityisolosuhteet, joita kunta pitää syynä kuluvan vuoden talouden poikkeuksellisiin ja tilapäisiin vaikeuksiin. Perusteluissa on syytä painottaa sellaisia tietoja, joita ei saada yleisistä tilastoista tai Valtiokonttorille raportoiduista taloustiedoista. Mikäli kunta on hakenut korotusta myös edellisenä vuonna, perusteluissa tulee ilmetä syyt korotuksen hakemiselle peräkkäisinä vuosina. Hakemuksessa tulee arvioida erityisesti vuoden 2026 tilannetta. Perusteluissa tulee esittää myös ne toimenpiteet, joita kunta on tehnyt tai on tekemässä poikkeuksellisten tai tilapäisten talousvaikeuksien korjaamiseksi.
Kuntalaki velvoittaa, että taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen. Kaupungin taseeseen kertynyt alijäämä on katettava enintään neljän vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Keuruun kaupungin tilinpäätöksessä (kvalt 8.6.2025 § 48) vuodelta 2025 on tilikauden tulos 228 608 euroa. Kertynyt ylijäämä on 5,259 milj. euroa.
Harkinnanvaraisen korotuksen myöntämistä säädellään Laissa kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2021/20210618 (linkki). Lisätietoa esityslistan oheismateriaalina olevista hakukirjeestä ja hakulomakkeesta sekä Valtiovarainministeriön kotisivuilta: Harkinnanvarainen valtionosuuden korotus - Valtiovarainministeriö (linkki).
Esityslistan liitteenä on valtionvarainministeriön harkinnanvaraisen valtionosuuden hakemisen hakukirje liitteineen. Hakemukset tulee toimittaa 29.9.2026 klo 16.15 mennessä.
Toimivalta
Kuntalain § 38 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenpidosta.
Valmistelija
Konsernipalvelujohtaja Päivi Vauhkonen, paivi.vauhkonen(at)keuruu.fi, p. 040 158 1656
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Valtiovarainministeriö: kirjaamo.vm(at)gov.fi
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimus