RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 20.04.2026/Pykälä 25
Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
VALT 20.04.2026 § 25
Päätösesitys
Kaupunginvaltuusto päättää hyväksyä asialistan kokouksen työjärjestykseksi sekä mahdolliset lisäasiat.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely
Käsittelyn aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja kertoi, että kaupunginhallitus on kokoontunut ylimääräiseen kokoukseen 20.4.2026 klo 17.30 käsittelemään uudelleen talousarviomuutosta koskevaa asiaa, jonka muutettu päätösesitys esitellään § 31 kohdalla.
Perustelu
Hallintosäännön §137 mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti toimielimen jäsenille sekä muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus kokouksessa.
Jos valtuustoasiaa ei ole ollenkaan valmisteltu, valtuuston on oltava yksimielinen sen käsiteltäväksi ottamisesta. Yksimielisyysvaatimus koskee myös kiireellistä asiaa, jollei sitä ole valmisteltu.
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto