Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 04.05.2026/Asianro 162


Kokousasian teksti

 

Valtuuston 20.4.2026 päätösten täytäntöönpano

KH 04.05.2026    

94/00.02.01/2026  

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää

1) todeta, että valtuuston 20.4.2026 kokouksen päätökset § 28 - 30 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä.

2) panna valtuuston 20.4.2026 täytäntöön, lukuun ottamatta pykäliä, joiden kohdalla mahdollinen valitus kävisi täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

Päätös

 

Käsittely

 

Perustelu

Kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta kuntalain (2015/410) 39 §:n mukaisesti.

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta (KL § 96). Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

Päätös voidaan panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman (KL 143 §). Täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon.

Valtuuston 20.4.2026 pidetyn kokouksen pöytäkirja on allekirjoitettu ja tarkastettu sekä julkaistu nähtäville 22.4.2026.

Käsitellyt asiat:

§ 28 Hyvinvointikertomus vuodelta 2025

§ 29 Ympäristötilinpäätös 2025

§ 30 Talousarviomuutos vuodelle 2026

Toimivalta

Kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytän-töönpanosta ja laillisuuden valvonnasta kuntalain (2015/410) 39 §:n mukaisesti.

Valmistelija

Hallintosihteeri Sonja Rakkola, sonja.rakkola(at)keuruu.fi, 040 630 5660

Konsernipalvelujohtaja Päivi Vauhkonen, paivi.vauhkonen(at)keuruu.fi, p. 040 158 1656

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

Hallintosihteeri

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto