RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 67
Koulukuljetusten täydentäminen lukuvuodeksi 2026-2027
KASV 22.04.2026 § 67
316/02.08.00.00/2025
Päätösesitys
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää, että
1) tehdään Kolhosta tulevien oppilaiden huoltajille kysely kiinnostuksesta hankkia omakustanteinen koulukuljetus osana Keuruun kaupungin koulukuljetusta
2) täydennetään lakisäänteisen koulukuljetusten kilpailutusta ehdollisella Riiho-Haapamäki-reitillä, mikäli huoltajat sitoutuvat hankkimaan täydennetyn kuljetuksen omakustanteisesti
3) ehdollinen lisätalousarvion hyväksymistä edellyttävä hankinta tehdään määräajaksi eli lukuvuodeksi 2026–2027
4) valtuuttaa hyvinvointijohtajaa valmistelemaan hankintaa ja tarvittavaa lisätalousarviota seuraavaan lautakuntaan ja edelleen valtuustolle esitettäväksi
Päätös
Muutettu päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti.
Käsittely
Keskustelun jälkeen hyvinvointijohtaja antoi seuraavaan muutetun päätösesityksen (muutokset esityksen kohtiin 1 ja 3):
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää, että:
- Keuruun kaupunki tiedottaa Kolhosta tulevien oppilaiden huoltajia Keuruun kaupungin suunnitelmista tehdä mahdolliseksi omakustanteinen koulukuljetus Mänttä-Vilppulan osuuden osalta ja osana Keuruun kaupungin koulukuljetusta. Kuljetustarpeesta tehdään erillinen kysely huoltajille.
- täydennetään lakisäänteisen koulukuljetusten kilpailutusta ehdollisella Riiho-Haapamäki -reitillä, mikäli huoltajat sitoutuvat hankki-maan täydennetyn kuljetuksen omakustanteisesti
- ehdollinen lisätalousarvion hyväksymistä edellyttävä hankinta tehdään määräajaksi eli lukuvuodeksi 2026–2027. Tavoitteena on jatkaa tarvepohjaisesti järjestelyä niin, että perusopetuksen suorittaminen loppuun on mahdollista.
- valtuuttaa hyvinvointijohtajaa valmistelemaan hankintaa ja tarvittavaa lisätalousarviota seuraavaan lautakuntaan ja edelleen valtuustolle esitettäväksi.
Perustelu
Haapamäen yhteiskoululla aloitti syksyllä 2025 kouluvuotensa yhteensä 16 oppilasta (20.9.2026 tilaston mukaan). Lautakunta oli tehnyt toissijaisen oppilaaksioton päätökset näistä oppilaista 20.2.2025. Perusteluna silloin oli, että sijoittuminen ei kasvata ryhmäkokoja kohtuuttomasti, eikä siitä tule lisäkustannuksia virkoihin, toimiin tai opetusryhmiin.
Lisäksi lautakunta totesi päätöksessään, että perusopetuslain 32 §:n mukaan oppilaaksi ottamisen edellytykseksi voidaan asettaa, että huoltaja vastaa oppilaan kuljettamisesta. Keuruun kaupungin kuljetusperiaatteissa todetaan, että kun vieraskuntalainen oppilas hakeutuu, ja hyväksytään oppilaaksi kunnan kouluun, huoltaja vastaa oppilaan koulukuljetuksista ja / tai saattamisesta. Keuruun kaupunki ei siten osallistu vieraspaikkakuntalaisen oppilaan kuljetuskustannuksiin.
Tähän asti huoltajat ovat itse organisoineet ja kustantaneet koulukuljetukset Kolhosta Haapamäen yhteiskoululle. Tämän koulukuljetuksiin liittyvän hankinnan täydentäminen liittyy siihen, että Kolhosta tulleiden oppilaiden huoltajille olisi mahdollista ostaa Mänttä-Vilppulan kunnan puolen kuljetus sopimalla siitä yrittäjän kanssa, joka hoitaisi Keuruun puolella koulukuljetuksia Riiho-Haapamäen yhteiskoulu välillä. Pulmana on, että Kolhosta tulevat lapset eivät mahtuisi Riihon suunnan nykyiseen tai 1.8.2026 jälkeen kilpailutettuun autoon, joten on tarpeen kilpailuttaa lisää kuljetuskapasiteettia.
Kolhosta tulleet oppilaat ovat sosiaalistuneet nykyisiin opetusryhmiinsä, ja lautakunta on päättänyt toissijaisesta opiskeluoikeudesta perusopetuksen loppuun saakka. Siten on lapsen edun mukaista tukea koulunkäynnin jatkuvuutta (perusopetuslaki 3a) ja mahdollistaa huoltajille koulukuljetuksen ostaminen Mänttä-Vilppulan puolelle suoraan yrittäjältä, joka hoitaa Keuruun kunnan puolella lakisääteisiä koulukuljetuksia Riiho-Haapamäen yhteiskoulu suunnalla.
Lakisäänteisten koulukuljetusten kilpailutus on vielä käynnissä. Hankintaa voidaan täydentää ehdollisella kuljetuksella. Hankintaan ei ole varattu määrärahaa, joten lautakunnan päätöksen mukaisesti hyvinvointijohtaja valmistelee hankintaa ja tarvittavaa lisätalousarviota lautakunnalle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi. Päivitetään tarvittaessa Keuruun kaupungin kuljetussääntöä.
Toimivalta
Hallintosääntö 28 §: Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta vastaa kaupungin kuljetus- ja joukkoliikennepalveluista
Hallintosääntö 76 §: Valtuusto päättää talousarvion tehtävistä muutoksista.
Valmistelija
Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 749 7718
Esittelijä
Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko
Tiedoksi
Kuljetussuunnittelija
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimus