Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 22.04.2026/Pykälä 63


Kokousasian teksti

 

Hankeavustuksen hakeminen / Kuntien välisen yhteistyön vahvistaminen

KASV 22.04.2026 § 63  

180/02.05.01.01/2026  

Päätösesitys

Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää, että Keuruun kaupunki hakee yhdessä Multian kunnan ja Petäjäveden kunnan kanssa hankeavustusta kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseen perusopetuksen järjestämisessä.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelu

Oppilasmäärän tiedetään laskevan Multian, Petäjäveden sekä Keuruun perusopetuksessa. Esimerkiksi Keuruulla oppilasmäärä tulee vähenemään nykyisestä 826 oppilaasta alle 600 oppilaaseen ensi vuosikymmenelle mentäessä (ks. Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta 22.10.2026 § 86). Tämä haastaa opetuksen taloudellista ja pedagogista järjestämistä Keuruulla sekä myös naapurikunnissa Multialla ja Petäjävedellä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut hankehaun kuntien välisen yhteistyön vahvistamiseen perusopetuksen järjestämisessä. Hankeavustuksen hakuaika päättyy 23.4.2026 klo 16:15.

Avustusta voidaan myöntää mm. rakenteellisen yhteistyön vahvistamiseen, seudulliseen suunnittelutyöhön, yhteisen opetustarjonnan kehittämistyöhön (esimerkiksi etäopetus) sekä paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön liittyvään seudulliseen yhteistyöhön. Rahoitusta hakevilta kunnilta edellytetään yhteisen hakemuksen laatimista ja tavoitteellista suunnitelmaa yhteistyön kehittämisestä.

Hankkeiden tulee olla kuntien yhteistyöhankkeita, jolloin yksi kunta toimii avustuksen hakijana ja vastaa myös hakemuksesta, hankkeen hallinnoinnista, toimeenpanosta, taloudesta ja selvityksen laatimisesta. Yhteistyökumppanit nimetään erikseen hakulomakkeella. Yhteistyökumppaneita koskevat samat ehdot ja velvollisuudet kuin hakijaorganisaatiota. Ehdotus on, että Keuruun kaupunki toimii avustuksen hakijana ja vastaa hankkeen hallinnosta. Yhteistyökumppaneina toimivat Multian kunta sekä Petäjäveden kunta.

Keuruun hyvinvointijohtaja, Multian sivistystoimenjohtaja-rehtori ja Petäjäveden sivistysjohtaja-rehtori ovat hahmotelleet mahdollisia yhteistyön muotoja. Luonnos tavoitteellisesta suunnitelmasta on oheisaineistona. Hanke on kaksivuotinen, talousarvioksi on suunniteltu n. 50 000 euroa, josta kuntien omavastuu on 20 %. Omavastuu jaetaan kuntien kesken oppilasmäärän suhteessa.

 

 

Toimivalta

Hallintosääntö 27 §: Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää vastuualueelleen kuuluviin hankkeisiin osallistumisesta.

Valmistelija

Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 749 7718

Esittelijä

Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko

Tiedoksi

Multian kunnan kirjaamo, Petäjäveden kunnan kirjaamo, Multian sivistystoimenjohtaja-rehtori ja Petäjäveden yläkoulun ja lukion rehtori.

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimus