RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 12.03.2026/Pykälä 1
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
VAALI 12.03.2026 § 1
Päätösesitys
Keskusvaalilautakunta päättää todeta
1) läsnäolijat
2) mahdolliset esteellisyydet sekä
3) kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti todeta
1) läsnäolijat
2) että ei ole esteellisyyksiä
3) kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Käsittely
Todettiin, että Sinkon ja Santaniemen ollessa poissa paikalla ovat varajäsenet Mikkonen ja Huisman.
Perustelu
Hallintosäännön § 133 mukaan toimielin käsittelee asian pääsääntöisesti varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla tai etäosallistuvat kokoukseen sovitun sähköisen järjestelmän välityksellä. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asianhallinta- tai äänestysjärjestelmää.
Hallintosäännön § 137 mukaisesti kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu lähetetään vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Keskusvaalilautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta. Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty. Kokouskutsu on lähetetty 4.3.2026.
Hallintolain § 27 mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. Hallintosäännön § 150 mukaan esteellisen henkilön on ennen asian käsittelyn aloittamista ilmoitettava esteellisyydestään ja esteellisyyden aiheuttamasta perusteesta sekä vetäydyttävä asian käsittelystä ja poistuttava kokouksesta.
Vaalilain (20.5.2016/361) 14 § 1 mom. mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä.
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto