Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 72


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 5 Liite 5Haapamäki länteen radanvarsi
(pdf 1.03 mb)

Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite 10.11.2025 / Haapamäki-Parkano-Pori radan avautumiseen mahdollistamiin toimiin varautuminen

KH 02.03.2026    

440/00.01.02.03/2025  

Päätösesitys

Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että vastaus valtuustoaloitteeseen hyväksytään ja aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

Päätös

 

Käsittely

 

Perustelu

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta on täydentänyt alkuperäistä pykälää oheismateriaalina olevalla kartta-aineistolla.

Toimivalta

Hallintosäännön 159 §:n mukaan aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoitta-massa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloit-teista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä on annettava tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

Valmistelija

Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi p. 040 3533104

Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä, timo.maatta(at)keuruu.fi p. 040 763995

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku

 

 

EL 17.02.2026 § 16 

 

Päätösesitys

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta täydentää alkuperäistä pykälää oheismateriaalina olevalla kartta-aineistolla.

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta merkitsee vastauksen valtuustoaloitteeseen tiedokseen ja esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että vastaus valtuustoaloitteeseen hyväksytään ja aloite katsotaan loppuun käsitellyksi.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti

Käsittely

 

Perustelu

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta on käsitellyt aloitteen Haapamäki-Parkano-Pori radan avautumiseen mahdollistamiin toimiin varautumisesta. Joulukuun käsittelystä oli jäänyt oheismateriaali pois, joka on nyt täydennetty pykälään.

Aloitteen pohjalta on tehty alustavia selvityksiä. Alueella on paljon rakentamiseen sopivaa metsätalousmaata, joka sopii hyvin ehdotettuun käyttöön. Radan ja valtatie 23:n välinen alue Haapamäen lähellä voisi radan uudistuessa olla hyvä yritysalue. Alue on yksityisessä omistuksessa, toteutus vaatii maanostoja tai sopimuksia maanomistajien kanssa.

Haapamäen asemakaavassa on tällä hetkellä noin 30 hehtaaria vapaata teollisuusaluetta. Teollisuusalueen poistamiseksi asemakaavasta, lähellä asemaa on saatu yksi maanomistajien aloite. Näin ollen myös ristiriitaisia intressejä on aloitteeseen nähden.

Asemakaavoitettu, vapaa teollisuusalue mahdollistaa nykyisellään laajamittaisen teollisen toiminnan laajentamisen Haapamäellä. Välitöntä tarvetta asemakaavan laajentamiseksi ei ole. Asemakaavan laajentaminen tai ainakin sen tutkiminen tarkemmin yleiskaavatasoisesti tulee kysymykseen siinä vaiheessa, kun rataa Porin suuntaan aletaan kunnostamaan.

Keuruun näkökulmasta on helppo yhtyä Suomen kehärataselvityksen johtopäätöksiin, mutta valtion linjauksia radan kunnostuksesta ei ole vielä luvattu. Satakunta – Keski-Suomi alueen kuntien ja maakuntaliittojen tulisi vaikuttaa tuleviin hallitusneuvotteluihin, että radan kunnostus saataisiin käyntiin tulevalla hallituskaudella.

Suomen kehärataselvitys: ” Suomen kehäradan investoinneista ensimmäisenä on toteutettava Pori-Parkano-Haapamäki -yhteysvälin perusparannus. Rataosuuden käyttöönotto mahdollistaa monien nykyisten Suomen teollisuuden tavaravirtojen siirtämisen tälle osuudelle. Se vapauttaa kapasiteettia Jyväskylä-Tampere-Pori -väliltä ja pääradalta. Rautateiden henkilö- ja tavaraliikenteen kasvaessa PPH-radan rooli korostuu entisestään. Suomen kehärata kokonaisuutena mahdollistaa uuden reitin valtakunnallisille ja kansainvälisille tavaravirroille” Lähde: Kehärataselvitys / WSP

Rataosuuden avaaminen myös huoltovarmuuden näkökulmasta on perusteltua. Itäisen ja Keskisen Suomen kuljetukset satamaan ovat aivan liiaksi Kotkan sataman varassa. Samoin Tampereen ratapihan ohittamiseen tulee saada vaihtoehtoja.

 

Toimivalta

Hallintosäännön 159 §:n mukaan aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä on annettava tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

Valmistelija

Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi p. 040 3533104

Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä, timo.maatta(at)keuruu.fi p. 040 763995

Esittelijä

Elinvoimajohtaja Collin Tuomas

Tiedoksi

Muutoksenhaku

 

KH 19.01.2026 § 21 

 

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää palauttaa aloitteen valmisteluun perusteluosassa esitettyjen vastinetäydennystarpeiden vuoksi.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelu

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta on käsitellyt aloitteen Haapamäki-Parkano-Pori radan avautumiseen mahdollistamiin toimiin varautumisesta.

Vastineessaan aloitteeseen lautakunta on todennut alustavan tarkastelun perusteella alueella sijaitsevan potentiaalisia alueita, jotka soveltuisivat aloitteessa esitettyihin käyttötarkoituksiin. Alueiden on esitetty sijoittuvan radan ja vt 23:n väliselle alueelle Haapamäen taajaman läheisyyteen, mutta sijaintia ei ole tarkemmin eritelty. Alueen tai alueiden soveltuvuudesta ole esitetty kaavallista arviointia alueella tai alueilla voimassa olevien yleis- tai asemakaavojen suhteen tai yleis- tai asemakaavojen laatimistarpeen tai -laajuuden arviointia.

Toimivalta

Hallintosäännön 159 §:n mukaan aloitteen käsittelee se kaupungin viranomainen, jolla on toimivalta tehdä päätöksiä aloitteen tarkoittamassa asiassa. Jos toimivaltainen viranomainen on toimielin, aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä on annettava tieto jäljempänä määrätyllä tavalla.

Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo sen toimivaltaan kuuluvista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä. Valtuusto voi samalla päättää, mitkä aloitteista on loppuun käsitelty.

Valmistelija

Kaupunginjohtaja Janne Teeriaho, janne.teeriaho(at)keuruu.fi, p. 040 652 7256

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

Muutoksenhaku

 

EL 16.12.2025 § 97 

 

Päätösesitys

Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteeseen liittyvät toimenpiteet, jotka on avattu pykälän perustelut kohdassa.

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti

Käsittely

 

Perustelu

Aloitteessa haluan kaavoitusta tarkasteltavan Haapamäeltä länteen, Poriin suuntautuvan radan varrelta, käyttötarkoituksiin niin teollisuudelle, varastoinnille kuin jopa asuntorakentamiselle ja muillekin toimille ennakkoluulottomasti.

Aloitteen pohjalta on tehty alustavia tarkasteluja. Tarkastelualueella on paljon potentiaalista metsätalousvaltaista aluetta, joka lähtökodallisesti soveltuu hyvin aloitteessa esitettyihin käyttötarkoituksiin. Varsin radan ja valtatie 23 välinen alue lähellä Haapamäen palveluja olisi radan uudistuessa hyvin potentiaalinen yritysalue. Alue on yksityisten omistuksessa, joten toteuttaminen vaatisi maanostoja tai kaavoitus- ja maankäyttösopimuksia.

Nykyisessä Haapamäen alueen asemakaavassa on vapaata teollisuusaluetta n. 30 ha. Kaupunginhallitus käynnistää asemakaavan muutos- ja laajennushankkeita tarpeen mukaan.

Kaavoitukseen soveltuvan maa-alueen kartoittamisen lisäksi elinvoiman viranhaltijat keskustelevat Keulinkin edustajien kanssa mahdollisista yrityselämän tarpeista ja ehdotuksista alueelle, mikäli rata Haapamäki-Parkano-Pori avaaminen onnistuisi tulevaisuudessa.

Toimivalta

128 § Valtuutettujen aloitteet. Aloite käsitellään heti valmistelun päätyttyä asianomaisessa toimielimessä, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa.

Valmistelija

Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi p. 040 3533104

Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä, timo.maatta(at)keuruu.fi p. 040 763995

Esittelijä

Kiinteistöpalvelupäällikkö Laulainen Mika

Tiedoksi Hallintosihteeri, kaupunginhallituksen seuraavan kokouksen listalle.

Muutoksenhaku

 

KH 17.11.2025 § 326 

 

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen ja siirtää sen elinvoimajohtajalle valmisteltavaksi.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelu

Valtuuston kokouksessa 10.11.2025 valtuutettu Lauri Oinonen jätti valtuustoaloitteen:

”Haapamäki-Parkano-Pori radan avautumiseen mahdollistamiin toimiin varautuminen

Tällä hetkellä junaradalla Haapamäeltä länteen/lounaaseen Parkanon kohti Porin jäättömiä syväsatamia ei ole liikennettä. Tämä nyt käyttämätön ratareitti on lyhin ratayhteys Sisä-Suomen laajoilta alueilta Pohjanlahden meritien kautta etelään tai Pohjanlahden yli Skandinaviaan ja edelleen muuhun Eurooppaan sekä erityisesti transatlanttisin yhteyksin Amerikkaan ja muuhun maailmaa ohi Tanskan salmien.

Kyseisen radan kunnostussuunnitelmat ja osin jo kunnostustyötkin ovat alkaneet radan länsipuolella kohti Parkanoa ja ylimaakunnallinen ratatyöryhmä toimii aktiivisesti, jotta kokonaisuus saataisiin toimivaksi Haapamäen risteysaseman kautta eri maakuntiin ja Karjalan radalle saakka.

Tiedän Parkanon kaupungissa on jojo pitemmän aikaan valmistauduttu määrätietoisesti avautuvan radan ja ratakokonaisuuden tarjoamiin moniin eri mahdollisuuksin laajoilla alueilla Parkanon aseman ympäristössä, mikä on palautumassa risteysasemaksi ja vahvistuisi edelleen rataosuuden itään avautuessa Haapamäen kautta.

Nykyisellään Haapamäen risteysaseman lähistöllä on runsaasti teollisuudelle kaavoitettuja alueita. Haluan kaavoitusta tarkasteltavan myös Poriin suuntautuvan radan varrelta laajan kaupunkimme alueille eri käyttötarkoituksiin niin teollisuudelle, varastoinnille kuin jopa asuntorakentamiselle ja muillekin toimille ennakkoluulottomasti.

Haluan, että laaja-alainen Keuruu on valmis tarjoamaan mahdollisuuksia radan avautuessa, silloin uudesta mahdollisuudesta voidaan saada paljon hyötyjä, joita emme vielä aavistakaan. Haluan myös

kehitysyhtiö Keulinkin kanssa positiivista ja ennakkoluulotonta visiointia, niistä mahdollisuuksista, joita avautuva ratayhteys tarjoaisi kaupungillemme.

Näissä asioissa on tarpeen toimia ennakoivasti, jotta olemme valmiit, kun yhteydet länteen laajoin vaikuttavuuksiin avautuvat ja Haapamäki saa risteysasemana uutta vaikuttavuutta koko Keuruun ja läntisen Keski-Suomen uuden nousun mahdollisuuksin.

Keuruulla 10.11.2025

Lauri Oinonen

kaupunginvaltuutettu”.

Toimivalta

Kuntalain § 39 kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta.

Valmistelija

Konsernipalvelujohtaja Päivi Vauhkonen, paivi.vauhkonen(at)keuruu.fi, p. 040 158 1656

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi 

Muutoksenhaku