Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Keuruun Vesi liikelaitoksen johtokunta
Esityslista 26.02.2026/Asianro 5


Kokousasian teksti

 

Sisäinen valvonta ja riskien hallinta/ Keuruun Vesi liikelaitos

VL 26.02.2026    

74/00.01.04.00/2026  

Päätösesitys

Keuruun Vesi liikelaitoksen johtokunta hyväksyy perustelut tekstissä esitetyn selonteon sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinasta toimialalla ja lähettää selonteon kaupunginhallitukselle.

Päätös

 

Käsittely

 

Perustelu

Keuruun kaupunginhallitus on kokouksessaan 19.1.2026 § 14 ”Tilinpäätös vuodelta 2025 / Tilinpäätöksen valmistelu” päättänyt muun muassa edellyttää, että tilivelvolliset lautakunnat, johtokunta ja jaostot antavat oman toimintansa osalta selonteon kirjanpitolautakunnan ohjeeseen pohjautuen seuraavasti:

  • miten sisäinen valvonta ja siihen sisältyvä riskienhallinta on toimialallanne/tulosalueillanne järjestetty
  • onko valvonnassa havaittu puutteita kuluneella tilikaudella
  • miten sisäistä valvontaa on tarkoitus kehittää toimialallanne/tulosalueillanne voimassa olevalla taloussuunnittelukaudella.

 

Sisäinen riskienhallinta

Keuruun kaupungissa on voimassa kaupunginvaltuuston 17.11.2014 § 53 hyväksymät sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet sekä kaupunginhallituksen 14.5.2018 § 101 hyväksymät ohjeet sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toteuttamiseksi. Sisäisellä valvonnalla tarkoitetaan yleisesti kaikkia niitä kunnan ja kuntakonsernin toiminta- ja menettelytapoja, joilla tilivelvolliset ja muut esimiehet pyrkivät varmistamaan, että

  • kunnan toiminta on taloudellista ja tuloksellista,
  • päätösten perusteena oleva tieto on riittävää ja luotettavaa,
  • lain säännöksiä, viranomaisohjeita ja toimielinten päätöksiä noudatetaan ja että
  • omaisuus ja resurssit turvataan.

 

Riski on epävarmuuden vaikutus tavoitteisiin. Vaikutus on poikkeama odotetusta ja se voi olla joko myönteinen tai kielteinen.

Riskienhallinta on osa sisäistä valvontaa. Riskienhallinnalla tarkoitetaan järjestelmällisiä menettelytapoja, joiden avulla

  • tunnistetaan ja kuvataan kaupungin ja kaupunkikonsernin toimintaan liittyviä riskejä
  • arvioidaan riskien merkittävyyttä ja toteutumisen todennäköisyyttä sekä
  • määritellään toimintatavat riskien hallitsemiseksi, valvomiseksi ja raportoimiseksi.

 

Luottamustoimielinten ja viranhaltijoiden sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tehtävistä ja vastuista on säädetty hallintosäännössä.

Selonteko kaupunginhallitukselle:

Sisäinen valvonta on osa liikelaitoksen johtamisjärjestelmää ja se toteutuu osana päivittäistä toimintaa.

Valvonta perustuu seuraaviin menettelyihin:

  • Vastuunjako johtamisen osalta on selkeästi määritelty hallintosäännössä johtokunnan ja vesihuoltopäällikön välillä. Vastuunjako on selkeä hallinnollisten ja teknisten asioiden välillä myös henkilökunnan kesken.
  • Ajankohtaiset tärkeimmät asiat käydään läpi päivittäin käyttöhenkilökunnan ja toimistohenkilökunnan kanssa. Laitoksen johto on hyvin selvillä meneillään olevista asioista.
  • Päätösten, sopimusten ja maksuliikenteen laillisuuden ja asianmukaisuuden varmistaminen. Laskut tarkistetaan ja hyväksytään eri henkilöiden toimesta. Maksatuksesta vastaa konsernipalvelut, jolloin tarkastuskierrossa on mukana vähintään kolme henkilöä. Ostolaskujen hyväksyjät ja tarkastusmenetelmä vahvistetaan vuosittain johtokunnan toimesta. Sopimushallinnan osalta on linjattu sopimusten tallentamisesta Dynastyyn.
  • Talouden seuranta on jatkuvaa Accuna-ohjelmistoa ja sen ennustetta hyödyntäen. Toteumatilanteesta raportoidaan johtokunnalle kokousten yhteydessä. Mahdollisiin talousarviomuutostarpeisiin pyritään reagoimaan hyvissä ajoin tilikauden aikana.
  • Hankinnoissa noudatetaan erityisalojen hankintalakia ja kaupungin hankintaohjetta. Hankintaohjeen päivittämisessä pyritään huomioimaan vesihuoltolaitosta koskevat erityisalojen hankintalain sallimat poikkeukset.
  • Henkilöstön ammattitaidon ylläpitoon ja kehittämiseen suhtaudutaan kannustavasti. Vesihuoltolaitosten kattojärjestön järjestämiin koulutuksiin osallistutaan tarpeen mukaan.
  • Tietoturva- ja tietosuojakäytäntöjen noudattaminen kaupungin ohjeiden mukaisesti.

 

 

Riskienhallintaa toteutetaan osana toimintojen ja talouden suunnittelua sekä päätösten valmistelua.

Riskien arviointi suoritetaan vuosittain osana talousarviovalmistelua, jossa tunnistetaan toimintaympäristön muutoksia, toiminnan keskeisiä riskejä ja niiden hallintakeinoja.

Tarvittaessa riskikartoitusta päivitetään myös tilikauden aikana, mikäli olosuhteet muuttuvat tai uusia riskejä ilmenee.

Keskeisiä riskiluokkia ovat strategiset, taloudelliset ja toiminnalliset riskit sekä vahinkoriskit.

Toiminnallisia riskejä käsitellään ennen kaikkea vesihuoltolainsäädännön edellyttämässä määräajoin päivitettävässä perusteellisessa riskienhallintasuunnitelmassa. Suunnitelma laaditaan yhteistyössä valvontaviranomaisen kanssa.

Liikelaitoksen johtokunta vastaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä, toimeenpanon valvonnasta ja tuloksellisuudesta sekä raportoi kaupunginhallitukselle. Vesihuoltopäällikkö vastaa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan toimeenpanosta ja tuloksellisuudesta ja raportoi johtokunnalle.

 

Havaitut puutteet tilikauden aikana:

 

Tilikauden aikana ei ole havaittu merkittäviä puutteita, jotka olisivat vaarantaneet toiminnan laillisuuden, taloudellisuuden tai tavoitteiden saavuttamisen.

 

Sisäisen valvonnan kehittäminen:

Liikelaitos aikoo kehittää sisäistä valvontaa seuraavilla toimenpiteillä, joista monet on yhdessä sovittu kaupungin johdon kanssa yhteisiksi tavoitteiksi:

- Talousseurannan ja raportoinnin yhtenäistäminen. Kaikki vastuutahot seuraavat vuosikelloa raportoinnin apuna.

- Poikkeamiin ja talousarviomuutoksiin pyritään jatkossa reagoimaan entistä nopeammin.

- Toimialan henkilöstön tietoteknisten laitteiden tietoturvallisen käyttämisen edellytyksiä koulutetaan yhdessä muun kaupunkiorganisaation kanssa.

 

Toimivalta

Keuruun kaupungin hallintosääntö 1.1.2026 § 90

Valmistelija

Vesihuoltopäällikkö Luoma-aho Heikki, heikki.luoma-aho(at)keuruu.fi, p. 040 662 7824

Esittelijä

Vesihuoltopäällikkö Luoma-aho Heikki

Tiedoksi

kaupunginhallituksen listalle, hallintosihteeri

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto