RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 48
Tilojen Juurikkaniemi, Kulleroniemi ja Luotola ostaminen
KH 16.02.2026 § 48
534/10.00.01.00/2025
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1) esittää kaupunginvaltuustolle tilojen Juurikkaniemi, Kulleroniemi ja Luotola ostamista 10 €:lla liitteenä olevan esisopimuksen ja kauppakirjaluonnoksen mukaisesti.
2) valtuuttaa kaupunginjohtajan ja kaupunkikehityspäällikön allekirjoittamaan kauppakirja, kun esisopimuksen ehdot ovat täyttyneet.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.
Käsittely
Leena Laurila esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Taija Santamäki ja Ari Rajala kannattivat esitystä valmisteluun palauttamisesta.
Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty päätösesityksestä poikkeava esitys, on asiasta äänestettävä. Hyväksyttiin äänestysjärjestys: kaupunginjohtajan esitys on JAA, Laurilan esitys on EI. Äänestyksessä annettiin 9 ääntä. Puheenjohtaja totesi, että Laurilan esitys on tullut äänin 5 – 4 kaupunginhallituksen päätökseksi.
Perustelu
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (nykyinen Keski-Suomen hyvinvointialue) ja Keuruun kaupunki ovat tehneet esisopimuksen Juurikkaniemen sairaala-alueeseen liittyvien tilojen kiinteistökaupasta (kaupunginhallitus 17.08.2020 § 163).
Sairaalarakennus on asemakaavassa julkisivuiltaan suojeltu ja asemakaavamuutos on vireillä.
Alueen kaavoitushanke viivästyi museaalisten viranomaisten vaatiessa lisäselvityksiä sairaalarakennuksen kuntoon liittyen ja kiinteistökaupan esisopimuksen määräajat menivät vanhaksi.
Nyt uudistettu sopimusluonnos on muutoin samansisältöinen, mutta purkuluvan hakijaksi on sovittu ostaja, eli kaupunki.
Kauppa koskee tiloja: 249-410-28-97 Juurikkaniemi, 249-410-22-196 Kulleroniemi ja 249-410-22-195 Luotola.
Kiinteistöjen pinta-alat ovat yhteensä 9,353 ha.
Esisopimuksella sovitaan, että kiinteistökauppa tehdään, jos esisopimuksen ehdot täyttyvät;
- Sopimuskohteen asemakaavamuutos on Keuruun kaupunginvaltuuston hyväksymä ja lainvoimainen viimeistään 31.12.2028.
- Ostaja hakee Päärakennuksen purkuluvan ja se on lainvoimainen viimeistään 1.3.2029.
Kiinteistökaupan kauppahinta on 10 €. Päärakennuksen purkukulut tulevat pääosin kaupungin maksettavaksi. Keski-Suomen hyvinvointialue sitoutuu vastaamaan 25 %:n osuudella Päärakennuksen purkutöiden kustannuksista, enintään 220 000 € lisättynä voimassa olevalla arvonlisäverolla. Hisseistä tai muista yli 10 000 euron arvoisista rakennuksen laitteista kolmannelta taholta saatava mahdollinen kauppasumma jaetaan osapuolten kesken tasan.
Ehdot ilmenevät tarkemmin liitteenä olevista esisopimus- ja kauppakirjaluonnoksista.
Toimivalta
Hallintosääntö 26 § Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta: 18) päättää kiinteän ja irtaimen omaisuuden ostamisesta, vaihtamisesta ja lunastamisesta talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa sekä omaisuuden myymisestä ja vuokraamisesta valtuuston hyväksymien periaatteiden mukaisesti.
Koska varsinaisen kiinteistökaupan ajankohta/vuosi ei ole tiedossa, eikä siten talousarviossa ole varattu määrärahaa. Toimivalta tässä kiinteistökaupassa / esisopimuksessa on kaupunginvaltuustolla.
Valmistelija
Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä, timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 763995
Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi, p. 040 353 3104
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Elinvoimajohtaja, kaupunkikehityspäällikkö
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto