Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 58


Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite 9.2.2026 / Keuruun kaupungin/Keulinkin toimet terveydenhoitopalvelujen kehittämiseksi seutukunnallamme

KH 16.02.2026 § 58  

95/00.01.02.03/2026  

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen ja siirtää sen kaupunginjohtajalle valmisteltavaksi.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Perustelu

Valtuuston kokouksessa 9.2.2026 Lauri Oinonen jätti valtuustoaloitteen:

”Keuruun kaupungin/Keulinkin toimet terveydenhoitopalvelujen kehittämiseksi seutukunnallamme

Seutukuntamme on kohdannut monia kansalaisia yllättäneet terveydenhoidon useiden toimintojen ja palvelujen poistumiset niistä toimipaikoista, joista näitä on vuosikymmenien ajan totuttu saamaan lähipalveluina. Näissä on myös kyse seutukuntamme elinvoimaisuudesta ja elintärkeän sektorin kuihtumisesta. 

Suurin haitta on kansalaisille useiden läheltä saatujen palvelun siirtymisistä maakuntakeskukseemme ja eri asiointien vaikeutumisista huolimatta sähköisten ja digitaalisten palvelujen kehityksestä.

Koska kyse on eri tavoin myös elinvoimaa ja elinkeinoelämän kehitystä koskettavasta asiasta itse kansalaisten perustarpeiden osalta, on tarpeellista, että Keuruun kaupungin kanssa paikallinen elinkeinoyhtiömme Keulink käy aktiivisesti selvittämään mahdollisia toimia palauttaa ja mahdollistaa eri terveydenhuollon palveluja ja toimintoja myös yksittäisten tai eri yritysten toimijoiden kanssa vaihtoehtoina täältä nyt poistuneille toiminnoille.

Keuruulla on fyysisesti olemassa toimitiloja, joissa vielä äskettäin tapahtui

Monia terveydenhuollon toimintoja ja monet osaavat alan henkilöt voisivat vielä olla tavoitettavissa, jos terveydenhuollon palveluja yksityisten toimijoiden tai alan yritysten toimesta palautuisi seutukunnallemme.

Haapamäen taajamassa on myös melko uusi terveysasema koulun yhteydessä, mikä olisi otettavissa kaikkiin käyttötarkoituksiinsa välittömästi nyt pitkähköksi jatkuneen korosulun jälkeen. Tämä terveydenhuollon toimipiste oli kaupunginjohtaja Lounan aikana suunniteltu Keuruun läntisen osan palvelukeskukseksi yhdessä koulun ja kirjaston kanssa.

Nyt mahdollisesti uuden toimijan tullessa Haapamäen terveysasemalle se mahdollistaisi myös naapuri- ja lähikunnista, kuten mm. Mänttä-Vilppulasta, Virroilta ja Ruovedeltä asioinnin Haapamäen terveysasemalla ja toiminta-aikojen lisäämisen aiempaan nähden.

Aloitteellani haluan Keuruun kaupungin antavan kehitysyhtiö Keulinkille tehtävän selvittää yksityisten toimijoiden tai eri yritysten kanssa terveydenhuollon toimintojen palauttamista seutukunnallemme. Tehtävä sopii luontevasti kehitysyhtiö Keulinkille, koska elinkeino- ja yrityselämälle on olennaista, että terveydenhuollon peruspalvelut ovat tarjolla lähipalveluina.

Kyse on myös hoito- ja hoiva-alan henkilöstön mahdollisuuksista työllistyä seutukunnallamme, millä näkökohdalla on Keuruulla ollut poikkeuksellisen suuri merkitys myös aiemmin toimineiden Juurikkaniemen sairaalan ja Puolustusvoimien varuskuntasairaalan vuoksi.

Edellä olevan perusteella ehdotan, että Keuruun kaupunki elinkeinoyhtiö Keulinkin kanssa ryhtyy selvittämään ja edistämään yllä esitettyjä terveydenhuollon palvelujen palauttamis- ja kehittämistoimia seutukunnallamme yksityisten alan toimijoiden ja yritysten toimintoina-

Keuruulla 9.2.2026

Lauri Oinonen

kaupunginvaltuutettu”

Hallintosäännön § 128 mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite lähetetään asianomaiselle taholle valmisteltavaksi ja käsitellään heti valmistelun päätyttyä asianomaisessa toimielimessä, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Toimenpiteet, johon aloitteen johdosta ryhdytään, ratkaisee se taho, jolla on toimivalta kyseisessä asiassa. Tarkemmin käsittelyaikataulu ja raportointi valtuustolle on määritelty hallintosäännön § 128.

Toimivalta

Kuntalain § 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Hallintosäännön § 17 luvussa on määrätty valtuutetun aloite- ja kyselyoikeudesta.

Valmistelija

Konsernipalvelujohtaja Päivi Vauhkonen, paivi.vauhkonen(at)keuruu.fi, p. 040 158 1656

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

Kaupunginjohtaja

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto