Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 5


Kokousasian teksti

 

Hyvinvointityön osuus arviointikertomuksessa

TARK 27.01.2026 § 5  

337/00.03.00/2025  

Päätösesitys

Merkitään tiedoksi.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Käsittely

 

Perustelu

Hyvinvointikoordinaattori Tino Kohonen esittelee tarkastuslautakunnalle hyte-kerrointa ja hyvinvointityön osuutta tulevissa arviointikertomuksissa.

Toimivalta

Kuntalaki 121§, kohta 2: Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Esittelijä

 Puheenjohtaja

Tiedoksi

 

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto