RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 3
Pöytäkirjan tarkastajien valinta
TARK 27.01.2026 § 3
Päätösesitys
Tarkastuslautakunta päättää
- valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina
- valita pöytäkirjantarkastajiksi Minna Pessisen ja Auli Rannikon
- päättää, että pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti kahden työpäivän kuluessa kokouksesta.
Päätös
Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti.
Käsittely
Perustelu
Hallintosäännön § 156 mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
Pöytäkirjan allekirjoittaa sähköisesti vahvalla tunnistautumisella tässä järjestyksessä: puheenjohtaja, pöytäkirjan tarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämässä ajassa ja päätösten toimeenpano aloitetaan vasta kaikkien allekirjoitusten jälkeen.
Mikäli jonkun asian täytäntöönpano tulee tehdä nopeammalla aikataululla kuin toimielimen pöytäkirjan tarkastamisesta on päätetty, kokousasia voidaan tarkastaa kokouksessa ja tehdä siitä kirjaus kyseiseen pykäläkohtaan.
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto