Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 16


Kokousasian teksti

 

Ajankohtaiskatsaus

 

KASV 18.02.2026 § 16  

   

 

Päätösesitys

Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta merkitsee tiedoksi hyvinvointijohtajan kokouksessa antaman ajankohtaiskatsauksen.

Päätös

Merkittiin tiedoksi.

Käsittely

Hyvinvointijohtaja toi esille seuraavat ajankohtaisasiat:

-          Uimahallin tilaussaunan hinnoittelu liikuntaesteisille. Vapaa-aikapäällikkö on antanut asiasta selvityksensä, jonka mukaan tilaussaunan hintaan tehdään tarkennus hinnaston seuraavan päivityksen yhteydessä (voimaan vuoden 2027 alusta kun uimahalli avataan remontin jälkeen). Myös EU:n vammaiskortti otetaan valtakunnalliseen tapaan käyttöön ensi vuoden alusta ja se korvaa nykyisin käytössä olevan uimahallin oman vammaiskortin, oikeuttaen samoihin hinnoitteluihin ja palveluihin.

-          Uimahallin remontin aikaisen kiinniolon vaikutuksesta oppilaiden uimaopetukseen on keskusteltu rehtorien kanssa ja todettu, ettei siitä ole suurta haittaa etenkään isompien oppilaiden kohdalla.

Vapaa-aikapäällikköä pyydetään selvittämään mahdollisuutta järjestää keuruulaisille bussikuljetuksia Mäntän uimahalliin.

-          Ateria- ja tukipalvelut Katerian hintamuutosten vaikutus kustannuksiin valmistellaan seuraavaan lautakunnan kokoukseen.

-          Lisäselvitykset koululaisten kesäkerhoihin ja kehitysvammaisten lasten loma-ajan toimintaan liittyen (Esityslistalla § 17)

-          Kolholaisten oppilaiden kuljetukset Haapamäelle. Mahdollisesti erillinen kilpailutus ko. reitille. Samassa kuljetuksessa on oleellista olla myös keuruulaisia oppilaita (lakisääteiset kuljetukset). Selvitystä mm. kustannuksista jatketaan ja asiaan palataan ensi kuun kokouksessa.

-          Lukuvuosimaksut 1.8.2026 alkaen toiselle asteelle opiskelemaan tuleville kansainvälisille (kolmansien maiden) opiskelijoille. Asia valmistellaan seuraavaan kokoukseen ja lukion rehtori kutsutaan alustajaksi.

-          Nuorisovaltuuston energiajuoma-aloite: Hyvinvointikoordinaattori on laatinut asiaan liittyen Nuorten hyvinvointikyselyn, joka toteutetaan lähiaikoina. Tuloksista tiedotetaan seuraavassa kokouksessa.

-          Sansia Oy:n hankintapalvelujen esittely. Kaupunginhallitus on hyväksynyt Keuruun kaupungin liittymisen Sansian osakkaaksi 18.12.2023 § 290. Palvelu keskittyy EU:n kynnysarvot ylittäviin, hankintalain piiriin kuuluviin hankintoihin ja kattaa kaiken hankintojen suunnittelusta sopimushallintaan. Vaikutusten arvioinnit tulee asiakkaan tehdä itse.

Valmistelija

Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, puh. 040 749 7718

Esittelijä

Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto