RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 18.02.2026/Pykälä 15
Pöytäkirjan tarkastajien valinta
KASV 18.02.2026 § 15
Päätösesitys
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päättää:
1) valita kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat tarvittaessa ääntenlaskijoina
2) valita pöytäkirjantarkastajiksi Juho Lintulan ja Taija Santamäen
3) että pöytäkirja tarkastetaan sähköisesti kahden työpäivän kuluessa kokouksesta.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin sillä muutoksella, että Juho Lintulan tilalle pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Hannu Järvinen.
Perustelu
Hallintosäännön § 156 mukaan pöytäkirjan pitämisestä ja sisällöstä vastaa toimielimen puheenjohtaja. Jos puheenjohtaja ja pöytäkirjanpitäjä ovat eri mieltä kokouksen kulusta, pöytäkirja laaditaan puheenjohtajan näkemyksen mukaan.
Pöytäkirjan allekirjoittaa sähköisesti vahvalla tunnistautumisella tässä järjestyksessä: puheenjohtaja, pöytäkirjan tarkastajat ja pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämässä ajassa ja päätösten toimeenpano aloitetaan vasta kaikkien allekirjoitusten jälkeen.
Mikäli jonkun asian täytäntöönpano tulee tehdä nopeammalla aikataululla kuin toimielimen pöytäkirjan tarkastamisesta on päätetty, kokousasia voidaan tarkastaa kokouksessa ja tehdä siitä kirjaus kyseiseen pykäläkohtaan.
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto