Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta
Pöytäkirja 17.02.2026/Pykälä 14


Kokousasian teksti

 

Kunnan vesihuoltosuunnitelman laatiminen/ ohjausryhmän perustaminen

EL 17.02.2026 § 14  

52/00.01.02.02/2026  

Päätösesitys

Elinvoiman ja asuinympäristön lautakunta päättää nimetä työryhmään seuraavat henkilöt:

-Elinvoimajohtaja (puheenjohtaja ja koollekutsuja)

-Kuntatekniikan päällikkö

-Ympäristöterveyspäällikkö

-Ympäristönsuojelutarkastaja

-Vesihuoltopäällikön

Työryhmä voi käyttää apunaan asiantuntijoita ja kutsua myös vierailevia jäseniä työryhmän kokouksiin.

 

Päätös

Hyväksyttiin päätösesityksen mukaisesti

Käsittely

 

Perustelu

Vesihuoltolaki on uudistunut 19.11.2025 eduskunnan hyväksyessä uuden vesihuoltolain.

Kunnan tulee kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti tämän lain tavoitteiden toteuttamiseksi sekä osallistua vesihuollon alueelliseen yleissuunnitteluun.

Kunnan tulee yhteistyössä alueensa vesihuoltolaitosten kanssa laatia ja pitää ajan tasalla alueensa kattavat vesihuollon kehittämissuunnitelmat. Kehittämissuunnitelmia laatiessaan kunnan tulee olla riittävässä yhteistyössä muiden kuntien kanssa.

Suunnitelmassa kartoitetaan kunnan vesihuollon nykytila ja sen kehittämistarpeet sekä laaditaan laajasti erilaisia suunnitteluvaihtoehtoja vesihuollon turvaamiseksi tulevina vuosikymmeninä

Keuruun kaupunki näkee tarpeelliseksi  uuden lain voimaantulon johdosta päivittää vesihuollon suunnitelmaa Keuruun alueella ja perustaa tätä varten monialaisen viranhaltijatyöryhmän valmistelemaan asiaa.

 

Hankkeessa syntyvä vesihuoltosuunnitelma toimii pitkän aikavälin ohjenuorana alueen kunnille ja vesihuoltolaitoksille

Toimivalta

27 § Lautakuntien yleiset tehtävät ja toimivalta,kohta 4) asettaa ja nimeää toimikuntia määrätyn tehtävän hoitamista varten korkeintaan omaksi toimikaudekseen

Valmistelija

Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi, p.0403533104

Esittelijä

Elinvoimajohtaja Collin Tuomas

Tiedoksi

työryhmän jäsenet

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto