RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 17
Keuruun kaupungin ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian kumppanuussopimus 2026
KH 19.01.2026 § 17
34/02.02.00/2026
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1) hyväksyä koulutuskuntayhtymä Gradian kanssa tehtävän kumppanuussopimuksen ajalle 1.1.2026-31.12.2029
2) valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen.
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin.
Käsittely
Saara Kässi-Jokinen poistui kokouksesta esteellisenä (yhteisöjäävi, Hallintolaki 28.1 § kohta 5) klo 19.25.
Perustelu
Keuruun kaupunki on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian omistajakunta 3,3006 prosentin omistajaosuudella. Keuruun kaupungin ja Gradian välisellä kumppanuussopimuksella sovitaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen saatavuudesta ja yhteisestä kehittämisestä alueen yritysten, yhteisöjen ja muun toimijaverkon kanssa.
Kumppanuussopimuksen tarkoituksena on vahvistaa Keuruun omistajuutta Gradiaan, ja lisätä keskinäistä käytännön vuorovaikutusta sekä kunnan, kuntalaisten ja kunnassa toimivan työ- ja yrityselämän tietoisuutta ja aktiivisuutta Gradian palvelutarjonnan hyödyntämisessä osaamisen ja elinvoiman edistämiseksi.
Sopimus astuu voimaan 1.1.2026 alkaen. Sopimus on määräaikainen valtuustokauden päättymisvuoden loppuun eli 31.12.2029 saakka. Sopimuksen jatkosta neuvotellaan ja sovitaan 30.9.2029 mennessä.
Edellinen sopimus oli laadittu vuosille 2023–2025 (oheisaineisto). Liitteenä Kumppanuussopimus 2026.
Toimivalta
Hallintosääntö 26 §: Kaupunginhallitus edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
Valmistelija
Hyvinvointijohtaja Marko Nevalainen, marko.nevalainen(at)keuruu.fi, p. 040 749 7718
Esittelijä
Kaupunginjohtaja
Tiedoksi
Hyvinvointijohtaja
Gradia
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto