RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Opistolautakunta
Pöytäkirja 19.02.2026/Pykälä 6
Kansalaisopiston lukuvuoden 2026-2027 ajoitus
OPIST 19.02.2026 § 6
4/12.08.00.00/2026
Päätösesitys
Lautakunta hyväksyy esitetyn ajoituksen.
Päätös
Hyväksyttiin.
Perustelu
Kansalaisopiston päätoiminen henkilökunta on käsitellyt asiaa kokouksessaan 16.1.2026 ja päättänyt esittää seuraavaa ajoitusta:
- Syyskausi 7.9.-29.11.2026
- Syysloma 12.-18.10.2026
- Kevätkausi 11.1.-11.4.2027
- Talviloma 1.-7.3.2027
Lukuvuoden pituus on 22 viikkoa. Pääsääntöisesti opintoryhmät kokoontuvat syyskaudella 10-11 viikkoa ja kevätkaudella 10-11 viikkoa. Syys- ja talvilomat ajoittuvat samoille viikoille kuin Keuruun kaupungin perusopetuksessa ja lukiossa, joiden työ- ja loma-ajat on hyväksytty kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnassa 12.11.2025 § 98.
Toimivalta
Keuruun kaupungin hallintosääntö 29 §: Opistolautakunta päättää kansalais- ja musiikkiopistojen lukuvuoden alkamis- ja päättymisajankohdista.
Valmistelija
Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Pirjo Ikkala, puh. 040 585 1519
Esittelijä
Kansalais- ja musiikkiopiston rehtori Ikkala Pirjo
Tiedoksi
Kansalaisopiston henkilökunta
Muutoksenhaku
Oikaisuvaatimus