RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 09.12.2025/Pykälä 39
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
TARK 09.12.2025 § 39
Päätösesitys
Tarkastuslautakunta päättää todeta
- läsnäolijat
- mahdolliset esteellisyydet sekä
- kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden.
Päätös
Tarkastuslautakunta totesi
1) läsnäolijat
2) että esteellisyyksiä ei ole
3) kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Käsittely
Tarkastuslautakunnan jäsen Andrew Lewis ilmoitti myöhästymisestään kokouksen alussa.
Perustelu
Hallintosäännön § 133 mukaan toimielin käsittelee asian pääsääntöisesti varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla.
Hallintosäännön § 137 mukaisesti kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu lähetetään vähintään neljä (4) päivää ennen kokousta. Tarkastuslautakunnan kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai velvollisuus kokouksessa, viimeistään neljä päivää ennen toimielimen kokousta. Kokouksen esityslista on julkaistu luottamushenkilöiden verkkopalvelussa samana päivänä kuin kokouskutsu on lähetetty. Kokouskutsu on lähetetty 3.12.2025.
Hallintolain § 27 mukaan virkamies ei saa osallistua asian käsittelyyn eikä olla läsnä sitä käsiteltäessä, jos hän on esteellinen. Mitä virkamiehen esteellisyydestä säädetään, koskee myös monijäsenisen toimielimen jäsentä ja muuta asian käsittelyyn osallistuvaa sekä tarkastuksen suorittavaa tarkastajaa. Hallintosäännön § 150 mukaan esteellisen henkilön on ennen asian käsittelyn aloittamista ilmoitettava esteellisyydestään ja esteellisyyden aiheuttamasta perusteesta sekä vetäydyttävä asian käsittelystä ja poistuttava kokouksesta
Toimielin on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla (Kuntalaki 103 §).
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto