Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 365



Kokousasian teksti

 

Lausunto Haapamäen lennätinlinjan rakennusperintölain mukaisen suojelun kumoamisesta

KH 15.12.2025 § 365  

327/10.00.00.03/2025  

Päätösesitys

Keuruun kaupunki toteaa, että alueen asemakaava on lennätinlinjan osalta ajantasainen voimassa olevien suojelupäätösten mukaisesti.

Jos ELY-keskus toteaa, että lennätinlinjan suojeluperusteet ovat muuttuneet ja suojelu päätetään purkaa, on kaupunki valmis käynnistämään asemakaavan muutoksen, jossa tutkitaan lennätinlinjan suojelumerkinnän poistaminen, ja jolla turvataan mm. mahdollisuus radan sähköistämiseksi.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Käsittely

Käsittelyn aikana todettiin, että esityslistalta puuttuvat lausuntopyynnön liitteet, jotka lisätään pöytäkirjaan.

Kaupunginjohtaja kertoi, että Mauri Koskela on lähettänyt asiaan lisätietoa sähköpostilla.

Perustelu

Keski-Suomen ELY-keskus pyytää kaupunginhallitukselta lausuntoa, jossa pyydetään ottamaan kantaa rakennusperintölain mukaisten suojelun edellytysten täyttymiseen, sekä Haapamäen aseman alueen asemakaavoitukseen sekä mahdollisuuteen suojella puheena olevat rakennukset asemakaavoituksella.

Taustaa:

Cinia Oy on tehnyt Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus) esityksen Haapamäen lennätinlinjan rakennussuojelun kumoamiseksi.

Keski-Suomen ympäristökeskus on vuonna 1998 antamallaan päätöksellä määrännyt rakennussuojelulain nojalla suojeltaviksi Haapamäen taajamassa sijaitsevan radanvartijan vahtituvan ja halkoliiteri-tallirakennuksen, näiden pihapiirin sekä tätä rakennusmiljöötä sivuavan lennätin- ja viestiavojohtolinjan. Ympäristöministeriö on vahvistanut ympäristökeskuksen päätöksen vuonna 1999. Edelleen vuonna 2013 suojeltua linjaosuutta on lyhennetty.

Asemakaavatilanne:

Vahtituvan ja lennätinlinjan sisältänyt Haapamäen asemakaavan muutos Höyryveturipuiston ja Hakamäen alueella tuli voimaan vuonna 2015. Asemakaavassa vahtitupa ja lennätinlinja on osoitettu suojelumerkinnöin noudattaen ympäristöministeriön vahvistuspäätöstä.

Toimivalta

Hallintosääntö 26 §. Kaupunginhallitus päättää lausunnon ja selityksen antamisesta ja valituksen tekemisestä vastuualueeseensa kuuluvista asioista.

Valmistelija

Kaupunkikehityspäällikkö Timo Määttä, timo.maatta(at)keuruu.fi, p. 0400 763995 ja Elinvoimajohtaja Tuomas Collin, tuomas.collin(at)keuruu.fi, p. 040 353 3104

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

Keski-Suomen ELY-keskus

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto