RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 360
Asialistan ja kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
KH 15.12.2025 § 360
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää hyväksyä asialistan kokouksen työjärjestykseksi sekä mahdolliset lisäasiat
Päätös
Päätösesitys hyväksyttiin. Ei lisäasioita.
Käsittely
Janne Teeriaho poistui kokouksesta esteellisenä (asianosaisjäävi, HallintoL 28.1. § 1).
Käsittelyn aikana Eveliina Kangasniemi esitti, että kokoukseen hyväksytään lisäasia.
Kangasniemen esitys raukesi kannattamattomana.
Eveliina Kangasniemi ilmoitti jättävänsä eriävän mielipiteen asiassa.
Eriävä mielipide sisältää salassa pidettäviä, vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita (Julkisuuslaki § 23).
Perustelu
Hallintosäännön §137 mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti toimielimen jäsenille sekä muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus kokouksessa.
Hallintosäännön § 147 mukaan toimielin voi esittelijän ehdotuksesta tai jäsenen ehdotuksesta, jota on kannatettu, ottaa enemmistöpäätöksellä käsiteltäväksi asian, jota ei ole mainittu kokouskutsussa.
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto