Dynasty tietopalvelu
Keuruun kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 15.12.2025/Pykälä 372


Kokousasian teksti

 

Valtuustoaloite 8.12.2025 / R-Kirjan palvelujen jatkuminen Keuruun kaupungissa

KH 15.12.2025 § 372  

515/00.01.02.03/2025  

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi valtuustoaloitteen ja siirtää sen kaupunginjohtajalle valmisteltavaksi.

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Käsittely

Emilia Koikkalainen poistui kokouksesta klo 19.08.

Perustelu

Valtuuston kokouksessa 8.12.2025 valtuutettu Lauri Oinonen jätti valtuustoaloitteen:

”R-Kirjan palvelujen jatkuminen Keuruun kaupungissa

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan Keuruulta uhkaa loppua tulevan vuoden 2026 kuluessa R-kirjan palvelupiste. Havaintojeni mukaan asiakkaita on aina runsaasti toimipaikalla ja kaikki käyttäjilleen tarpeelliset asiakaspalvelut ovat toimineet erinomaisesti ja sujuvasti.

Aiemmin kaupungissamme on toiminut kaksikin R-kirjan toimipaikkaa, joista toinen oli Haapamäellä rautatieaseman lähistöllä. R-kirjan palveluihin kuuluu monille välttämätön junamatkalippujen myynti eikä kaikilla tarvitsijoilla ole käytettävissään sähköisiä mahdollisuuksia matkalippujen ostamiseen. Lähin matkalippujen myyntipiste on tulevaisuudessa Helsingin rautatieasemalla Tampereen aseman myyntipisteen sulkeutuessa lähitulevaisuudessa. Keuruun kaupungissa kolme henkilöliikenteen rautatieasemaa, mitkä ovat harvinaisuus maaseudulla. Näillä junaliikenteemme liikennepaikoilla on merkittävä sijansa kaupunkimme sisäisessä lähiliikenteessä ja muuhun valtakunnan liikenteeseen liittyen yhteysliikenteenä. Nämä liikennepaikat Pihlajavesi, Haapamäen risteysasema ja Keuruu kaupunkimme keskustassa. Junissa ei ole mahdollisuutta ostaa matkalippuja kuin sakotusmaksun (80 euroa) yhteydessä.

R-kioskilla on vakiintunut ja kaupunkimme elinvoimaisuutta osoittava sijansa keskeisellä paikalla kaupunkimme keskustassa pääkatumme varrella. Palvelut ovat monipuoliset. Esimerkiksi sanomalehtien irtomyynti tapahtuu R-kioskin palveluna. Monilta R-kioskin eri asiakkailta loppuisivat heille tarpeelliset ja monipuoliset palvelujen saatavuudet kaupungissamme, mikäli R-kioski lopettaisi toimintansa Keuruulla.

Ihmisille koetusti tärkeiden palvelujen saatavuuden ja Keuruun elinvoimaisuuden osoittamiseksi, haluan Keuruun kaupungin yhdessä Keulinkin kanssa ryhtyvän toimiin R-kioskin palvelujen jatkumisen puolustamiseksi kaupungissamme.

Keuruulla 8.12.2025

Lauri Oinonen

kaupunginvaltuutettu”

Hallintosäännön § 128 mukaan valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevista asioista. Aloite lähetetään asianomaiselle taholle valmisteltavaksi ja käsitellään heti valmistelun päätyttyä asianomaisessa toimielimessä, kaupunginhallituksessa ja valtuustossa. Toimenpiteet, johon aloitteen johdosta ryhdytään, ratkaisee se taho, jolla on toimivalta kyseisessä asiassa. Tarkemmin käsittelyaikataulu ja raportointi valtuustolle on määritelty hallintosäännön § 128.

Toimivalta

Kuntalain § 39 mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta. Hallintosäännön § 17 luvussa on määrätty valtuutetun aloite- ja kyselyoikeudesta.

Valmistelija

Konsernipalvelujohtaja Päivi Vauhkonen, paivi.vauhkonen(at)keuruu.fi, p. 040 158 1656

Esittelijä

Kaupunginjohtaja

Tiedoksi

Kaupunginjohtaja

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto