RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 111
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan vuosikello
KASV 10.12.2025 § 111
481/00.01.02.00/2025
Päätösesitys
Lautakunta päättää:
1) hyväksyä kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan vuosikellon.
2) valtuuttaa hyvinvointijohtajan tarkentamaan tarvittaessa toimialan vuosikelloa
3) lähettää vuosikellon valtuustolle tiedoksi
Päätös
Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunta päätti:
1) hyväksyä kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan vuosikellon lisäten kesäkuulle lautakunnan iltakoulun koskien nuoriso- ja liikuntapalveluja
2) valtuuttaa hyvinvointijohtajan tarkentamaan tarvittaessa toimialan vuosikelloa
3) lähettää vuosikellon valtuustolle tiedoksi
Perustelu
Kaupunginhallitus päätti 6.10.2025 § 258, että lautakuntien ja muiden tilivelvollisten toimielinten työskentelyn tukemiseksi on perusteltua laatia erilliset vastuualuekohtaiset vuosikellot, jotta kaupunginhallitukselle ja valtuustolle valmisteltavat asiat toteutuvat määritellyssä aikataulussaan. Vuosikellojen on tarkoitus myös tukea kaupungin sisäistä valvontaa.
Toiminnan ja talouden suunnittelun ja seurannan vuosikello on visu-aalinen suunnittelun ja johtamisen väline, joka kokoaa yhteen vuo-den aikana toistuvat keskeiset tehtävät, määräajat ja päätökset. Se auttaa hahmottamaan kunnan toiminnan ja talouden aikatauluja sekä varmistaa, että lakisääteiset ja hallintosäännön mukaiset vel-voitteet tulevat hoidetuiksi oikea-aikaisesti. Vuosikello toimii sekä suunnittelun että seurannan tukena ja antaa päätöksentekijöille kokonaiskuvan vuoden etenemisestä.
Liitteenä on esitys Kasvun ja hyvinvoinnin lautakunnan vuosikelloksi, jota muokataan lautakunnan kokouksessa tarvittaessa.
Toimivalta
Keuruun kaupungin hallintosääntö 74 §: Kaupunginhallitus ja lautakunnat seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti. Toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan lautakunnille näiden päättämällä tavalla, kuitenkin vähintään kolme kertaa vuodessa.
Valmistelija
Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko, marko.nevalainen(at)keuruu.fi. puh. 040 749 7718
Esittelijä
Hyvinvointijohtaja Nevalainen Marko
Tiedoksi
Kaupunginhallitus ja valtuusto
Muutoksenhaku
Muutoksenhakukielto