RSS-linkki
Kokousasiat:https://keuruu.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Keurusselän ympäristönsuojelujaosto
Pöytäkirja 10.12.2025/Pykälä 58
Ympäristönsuojelunlain 175 §:n mukainen määräys / KMV-Ympäristöhuolto Oy:n konkurssipesä / Mänttä-Vilppula
YMPJAOST 10.12.2025 § 58
282/11.01.00/2022
Päätösesitys
Keurusselän ympäristönsuojelujaosto antaa ympäristönsuojelulain (527/2014) 175 §:n nojalla määräyksen KMV-Ympäristöhuolto Oy:n konkurssipesälle ympäristölupien dnro PIR-2008-Y-362-111 ja dnro 186/11.01.00/2015 velvoitteiden noudattamiseksi. KMV-Ympäristöhuolto Oy:n konkurssipesän tulee hoitaa heille kuuluvat ympäristölupien lupamääräysten ja jätelain mukaiset velvoitteet sekä poistaa kiinteistöltä 508-7-7023-1 välivarastoidut pakkausjätteet 23.1.2026 mennessä ellei muuta päivämäärää ole siihen mennessä sovittu. Ympäristönsuojelulain 200 §:n mukaisesti määräystä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Jos määräystä ei noudateta määräaikaan mennessä Keurusselän ympäristönsuojelujaosto voi päättää teettämisuhan asettamisesta. Ympäristöluvassa vaadittua vakuutta voidaan käyttää teettämistoimien kustannusten kattamiseksi.
Päätös
Hyväksytään päätösesityksen mukaisesti.
Perustelu
KMV-Ympäristöhuolto Oy:llä (y-tunnus 3117030-1) on Pirkanmaan ympäristökeskuksen 1.4.2009 antama toistaiseksi voimassa oleva ympäristölupa (dnro PIR-2008-Y-362-111) koskien romuautojen vastaanotto- ja esikäsittelytoimintaa sekä muun metalliromun välivarastointitoimintaa. 1.9.2014 voimaan tullut ympäristönsuojelu-laki (527/2014) siirsi edellä mainitun ympäristöluvan kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen valvontavastuulle. Lisäksi Keurusselän ympäristönsuojelujaosto on antanut ympäristöluvan (dnro 186/11.01.00/2015) muutoksesta päätöksen 4.11.2020, koskien jätejaelisäystä olemassa olevaan ympäristöluvanvaraiseen toimintaan; pakkausjätteiden välivarastointia.
Ympäristölupapäätöksen (dnro PIR-2008-Y-362-111) lupamääräyksen 3 mukaisesti toiminnasta ei saa aiheutua ympäristön- pinta- tai pohjavesien tai maaperän pilaantumista tai pilaantumisvaaraa. Toiminta tulee järjestää myös niin, ettei siitä aiheudu roskaantumista, epäsiisteyttä tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Kiinteistön yleisestä siisteydestä on huolehdittava ja alue on pidettävä hyvässä järjestyksessä. Mikäli ympäristö roskaantuu toiminnan vuoksi, on se siivottava välittömästi. Lisäksi toiminnan lopettamista koskevan lupamääräyksen 24 mukaisesti luvan saajan on hyvissä ajoin, viimeistään 6 kuukautta ennen toiminnan lopettamista, esitettävä yksityiskohtainen suunnitelma vesiensuojelua, ilmansuojelua, maaperänsuojelua ja jätehuoltoa koskevista laitoksen toiminnan lopettamiseen liittyvistä toimista.
KMV-Ympäristöhuolto Oy:n edellä mainittujen ympäristölupa-päätösten mukaista toimintaa on harjoitettu Isonniemen teollisuusalueella Pajatien varressa kiinteistöillä 508-7-7022-12 sekä 508-7-7023-1. Kiinteistöt omistaa Mäntän Ympäristökiinteistöt Oy.
Konkurssipesä on jätelain (646/2011) 6 § 1 momentin 11-kohdan mukainen jätteen haltija ja on jätelain 28 §:n mukaisesti vastuussa jätehuollon järjestämisestä. Korkeimman hallinto-oikeuden vuosikirjapäätösten KHO 2003:51 ja KHO 2017:53 mukaan jätteiden asianmukaisen käsittelyn järjestämisen kustannukset maksetaan konkurssipesän varoista ennen muita velkoja ns. massavelkoina.
KMV-Ympäristöhuolto Oy:n konkurssipesän hoitaja on ilmoittanut Mänttä-Vilppulan kaupungin ympäristönsuojelutarkastajalle sähköpostitse 15.10.2025, ettei konkurssipesä jatka ympäristöluvanvaraista toimintaa.
Mänttä-Vilppulan kaupungin ympäristönsuojelutarkastaja on toimittanut 17.10.2025 KMV-ympäristöhuolto Oy:n konkurssipesän hoitajalle sähköpostitse tiedot mitä KMV-ympäristöhuolto Oy:n ympäristöluvanvaraiset toiminnot ovat ja mitä niiden päättäminen ympäristönsuojelulain mukaisesti edellyttää. Samassa yhteydessä on konkurssipesän hoitajalle saatettu tiedoksi Pajatien kiinteistöillä edelleen olevat romuautot sekä pakkausjätteet.
Konkurssipesän hoitaja on ilmoittanut 20.10.2025 sähköpostitse Mänttä-Vilppulan kaupungin ympäristönsuojelutarkastajalle, että konkurssipesän toimet rajoittuvat siihen, että 17.10.2025 päivätyssä kirjeessä esiin tuodut romuautot sekä pakkausjätteet pyritään poistamaan kiinteistöltä. Nämäkin toimet tapahtuvat sillä edellytyksellä, että konkurssipesän varallisuustilanne sen sallii.
Konkurssipesän hoitaja on ilmoittanut sähköpostitse 21.11.2025 Mänttä-Vilppulan kaupungin ympäristönsuojelutarkastajalle, ettei konkurssipesä kykene huolehtimaan ympäristöluvan varaisen toiminnan jäljiltä kiinteistölle jääneiden jätteiden asianmukaisesta käsittelystä.
Mänttä-Vilppulan kaupungin ympäristönsuojelutarkastaja on tehnyt uuden tarkastuksen Pajatien kiinteistöille 25.11.2025 ja todennut romuautot poistetuiksi, mutta pakkausjäteiden välivarastointikasa oli ennallaan.
Voimassa olevassa ympäristölupapäätöksessä (dnro PIR-2008-Y-362-111) on ympäristönsuojelulain 59 §:n mukaisesti asetettu 1 500 euron vakuus asianmukaisen jätehuollon, tarkkailun ja toiminnan lopettamiseen liittyvien toimien varmistamiseksi.
Ympäristönsuojelulain 61 b §:n mukaisesti valvontaviranomaisella on oikeus ryhtyä vakuuden realisointiin, kun toiminnanharjoittaja on laiminlyönyt 59 §:ssä tarkoitettujen toimien hoitamisen. Ennen vakuuden realisointia valvontaviranomaisen on määrättävä 175 §:n mukaisesti toiminnanharjoittaja täyttämään velvollisuutensa ja asetettava määräyksen tehosteeksi teettämisuhka. Vakuus voidaan käyttää teettämistoimien kustannusten kattamiseksi.
Toimivalta
Ympäristönsuojelulaki (527/2014) 61 b §, 175 §
Jätelaki (646/2011) 24 §, 28 §
Laki kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta (64/1986) 5 §
Ympäristöterveydenhuollon ja ympäristönsuojelun seudullisen yhteistoiminta-alueen perustamista ja toimintaa koskeva kuntien välinen sopimus, 30.10.2008.
Keuruun hallintosääntö (valtuusto 7.5.2025 § 15), luku 6, § 33
Valmistelija ympäristönsuojelutarkastaja Vilenius Helena, helena.vilenius(at)keuruu.fi, 050 562 2734
Esittelijä Ympäristönsuojelutarkastaja Vilenius Helena
Tiedoksi
KMV-Ympäristöhuolto Oy Konkurssipesän hoitaja. Asianajotoimisto Mäkelä & Penttilä Oy, Keernakatu 2, 33100 Tampere
Mäntän Ympäristökiinteistöt Oy, Hietatie 7 35990 Kolho
Mänttä-Vilppulan kaupunki
Pohjois-Hämeen OP
Pirkanmaan ELY-keskus
Muutoksenhaku
Hallintovalitus